Ala-Hilsikkälän uudet jouluperinteet

Stiina Hovi 

Kurvit suoriksi

Minen usko mihinkään, Nina julisti ja risti kädet rinnalleen.

Kikka veti henkeä. Hän oli häviämässä jokavuotisen joulukirkkosodan. Muinoin hän raahasi Ninan ja Niilon turvaistuimessa jouluaamun jumalanpalvelukseen ja koki, että tekee jotakin oikeaa.

Sitten hän myöntyi siihen, että koko pesueen kanssa mennään laulamaan vain kauneimpia joululauluja. Viime jouluaamuna vanhemmat lapset saivat jäädä nukkumaan, kun Kikka pakkasi Sammon ja Seetrin autoon. Kirkossa Seetri tosin kirkui ja tuhosi kanttorin Joulun kellot -sovituksen.

-On äiti ne laulut kauniita. Eskarissa niiton vaan ihan tarpeeks, Sampo sanoi vakavana.

Kikka huokaisi. -Hyvä on. Ei mennä tänä jouluna minkäänlaiseen kirkkoon, hän sanoi. Kaikki neljä lasta hurrasivat, 3-vuotias Seetrikin.

••••

Ala-Hilsikkälässä on syntynyt uusi jouluperinne: naisten kuuluu hakea joulukuusi. Perinteen syntyyn vaikutti ratkaisevasti Laurin, 70, selkävaiva.

Perinteen mukaan nuorten naisten kuuluu tarpoa umpihangessa pitkä, musta hame päällä ja kirves olalla. Aikuisemmat naiset saavat käyttää ulkoiluun soveltuvaa housupukua tai jopa pilkkihaalaria.

Kun Nina ja Kikka lähtevät matkaan, talon miesten kuuluu seisoa portailla ja antaa naisille aplodit. Naisten kuuluu marssia kylätietä vesikelkan kanssa katsomatta taakseen, vaikka miehet viheltävät ja huutavat ”muovikuusi ois kyllä kauniimpi” ja ”huono homma kun Lynksi ei lähe käyntiin” ja ”talvisota!”

Naiset suunnistavat kuusimetsään tilan laajimman männikön läpi, koska männikössä on helppo kulkea. Kun sitten tullaan suurelle suolle, nuoret naiset voivat vaimeasti kirota äitinsä suunnistustaitoa. Suon laidassa kasvava melkein suora kuusi saattaisi kelvata aikuiselle naiselle, mutta nuorelle kuusen valinta on kunniakysymys. Ei kun suon poikki.

Nykyäänhän suot eivät jäädy talvella. Niinpä naiset kahlaavat vyötäröään myöten lumessa ja liejussa. Puolivälissä aikuisempi nainen kääntyisi jo takaisin. Nuorempi ei.

Kun väsyneet ja hikiset naiset pääsevät suon yli saappaat täynnä vettä, he löytävät tuuhean ja tasaoksaisen ja terveen värisen kuusen heti seuraavan mäen laelta. Oleellisena osana uuteen jouluperinteeseen kuuluu se, että nuorempi naisista on jo kaatanut sen ennen kuin kumpikaan ehtii miettiä, kenen maalla kuusi mahtaa kasvaa.

Keskustelu siitä, kierretäänkö suo vai palataanko suoraan yli, kestää puoli tuntia. Sinä aikana kumpikin alkaa hytistä. Nuoremman naisen konservatiivinen kanta voittaa: on parempi kahlata samoja jälkiä takaisin, silloin ainakin tietää, mitä on edessä.

Näin tehdään. Kun naiset tarpovat suon pohjaa pitkin, kuusi ui hangen päällä keveästi tuuheiden oksiensa varassa.

••••

-Ei jouluna kettää vieraita kututa, Lauri sanoi. Kikka väitti vastaan: Laasoset eivät ole vieraita, vanhoja vain ja yksin. -Ei Manta enää leivo niinku ennen. Ei kuule kunnan nykymäärärahoilla niille kummosta jouluateriaa kuskata. Sitä paitti Marilla, sillä kunnan uuella kodinhoitajalla, on kolome lasta itellää ja sille tullee appi ja anoppi kyllää.

Lauri puhahteli. Neljä lasta seurasi isän ja tyttären ottelua kaikki kerrankin hiljaa. -Voitasko me kutsua myös Nisti-Vilho? Sampo kysyi ja tuijotti Kikkaa kuusivuotiaan suoruudella.

-Tässä talossa ei oo kommunisti käyny ku kalastuskunnan kokkouksissa, Lauri sanoi.

-Sillei oo kettää missää elossa, Kikka sanoi hiljaa.

-Pliis, Nina sanoi. -Mää voin tehä sellasen kutsujoulukortin. Siihen tullee suo ja kuusi ja höyryävä pata, vähän noitatyyliin. Wicca-meininkiä. Pojat ja minä viedään kutsut Laasosille ja Nisti-Vilholle ja Huuperin Ullalle. Joo joo, Ulla on hullu ja haisee, muttei se mitään. Jos sais Marin vaikka kylvettämmään Ullan sillon jouluviikolla?

Lauri meni sanattomaksi. Kikka pyysi anteeksi ja meni vessaan. Siellä hän katsoi peilistä vettä täynnä olevia silmiään ja antoi kyyneleille luvan tulla. Oliko hän todella tehnyt elämässään jotakin näin oikein?

••••

Ala-Hilsikkälän uuden jouluperinteen mukaan kylän hullut, vanhat, raihnaiset, yksinäiset ja eri sorttiset nistit ahdetaan Kikan vanhaan Taunukseen kuin kirkkorekeen. Jouluaaton iltapäivänä Taunus liukastelee kylätietä, joka aikoinaan vei Ala-Hilsikkälän mahtitalon torpasta toiseen.

Järven rannalla Laurin isän rakentama hirsirakennus niiaa joka joulu vähän syvempään. Riihen ja konesuojan katot kaipaisivat maalia. Tyhjän navetan ja AIV-tornien punamaali hilseilee.

Kuuluisa hevosmies Nisti-Vilho, 92, saa ruokkia Rosmariinin. Hullu-Ulla, 79, saa pitää Rosmariinille joulusaarnan, josta ihmiset eivät ymmärrä sanaakaan, mutta Rosmariini hörisee saarnan mukana ja hirnahtaa saarnan päätteeksi. Ja Hullu-Ulla kiittää kiitoksista.

Tuvan pöydän ääressä Lauri lukee jouluevankeliumin vanhan käännöksen mukaan. Kun hän lopettaa, hän sivelee omaa vihkiraamattuaan joka puolelta ja toivottaa vielä vieraat tervetulleeksi. Hän sanoo, että vaimovainaja ois... tykänny.

Muuta Lauri ei sanokaan. Hän syö. Hän maistaa porkkana- ja perunalaatikkoa sekä itse pyytämiään joulukaloja: savulahnaa, rosépippuroitua kuhaa, uunihaukea.

Hän seuraa syrjäsilmin, miten tytär emännöi ja miten tyttären tytär mustassa mekossaan tarjoilee Laasosen vanhalle parille itse tekemäänsä punamustaa salaattia. Hän seuraa, miten pienemmät lapset näkevät vain kinkun.

Lauri huomaa, että Nisti-Vilho alkaa humaltua Kikan viinimarjaviinistä. Ja hän ajattelee, että sitä voisi itsekin ottaa lasillisen.

Kikan ja kumppaneiden

tarina Kantrissa

päättyy tähän.