Aittavarkahis

Kuva: Simo ralli, Jaana Kankaanpää, Kuvankäsittely: Stiina Hovi 

Aittakuumeen aikana oma piha näyttää autiolta, suorastaan tyhjältä.

Kerronpa pienenä kesätarinana täällä kylälläni satoja vuosia säilyneestä perinteestä, joka jatkuu lakeuksilla yhä. Ennen kisailuun tarvittiin väkiviinaa ja korttipakka, nyt homma hoituu oveluudella ja nostokonepalvelun pienemmällä kraakulla.

Kyseessä on aitan kaappaus. Oikeastaan kyse on tuon hirsisen viljajemman varastamisesta naapurilta niin, ettei asiaa huomata ennen kuin ruislaari on uusilla kivillä ja uudessa kodissa.

Jokaiselle maalla asuvalle iskee jossakin elämän vaiheessa niin sanottu aittakuume. Se on merkki myös vanhenemisesta ja pesänrakennusvietin heräämisestä. Kuumeen aikana oma piha näyttää autiolta, suorastaan tyhjältä – liian avonaiselta.

Sitten perustelee itselleen aittavarkautta: se tuo suojaa, se voi olla komian näköinen, eihän tässä pihassa ole vasta kuin neljä aittaa. Kun aikansa rimpuilee kuumehoureissa, hiipii tuo hirsikasa uniin. Silloin on perinteen jatkamisen aika, ja niin sanottu ”kääntö” voi alkaa.

Olet bongannut nyysittävän aitan naapurilta, katto kallellaan olevan, vähän lahon, jo perustuksiltaan tippuneen – siellä se odottaa ottajaansa. Alkaa yöhiippailut saaliille.

Yleensä aitat on otettu jossakin vaiheessa tehokäyttöön viljasiiloiksi. Kaikki väliseinät ja katot on purettu ja sisäseinät pellitetty. Yläluukusta on kangettu viljakierukka sisään ja tungettu hirsivanhus kattoa myöden täyteen viljaa.

Usein parisataa vuotta vanha ruissankari ei ole kestänyt tätä työnlisää ja lattia on pettänyt taakan alla. Alahirret ovat kauttaaltaan lahonneet ja vanhus on jätetty viettämään jonninjoutavia eläkepäiviään. Nyt tämä kaikki helpottaa hommia.

Moottorisaha on nopea ja tehokas, mutta myös metelillään naapurin herättävä. On siis luotettava käsisahaan, purakseen, rautakankeen ja kirveeseen. Kello neljän ja viiden välillä ihminen nukkuu sikeimmillään. Silloin voi hakata huoletta rautakangella ja kirveellä koloja alavarviin. Parin yön uurastuksella olet purkanut lahon lattian ja saanut kolot nostoliinoja varten.

Alkaa vaihe kaksi. Aloitat kotona mukamas grillikatoksen teon. Et hätkähdä, vaikka kyläläiset ihmettelevät pallogrillin tukevaa perustusta. Kaksitoista porakiveä on mielestäsi grillille kohtuullinen pohja.

Tätä hommaa ei pidä tehdä öisin, vaan komiasti päivällä rehkien. Päivällä puurtaminen ei aiheuta epäilyjä.

Kolmannessa vaiheessa hommaat viikonloppuloman Ikaalisten kylpylään ja ujutat lomapaketin naapurin postilootaan, muka arpajaisvoittona Marttojen markkina-arpajaisista. Yleensä tähän retkuun menee jokainen lämpimästä vedestä pitävä.

Samalla kun katsot naapurin vilkuttavan corollastaan uimaräpylöitä, tilaat teollisuuden nostopalvelun paikalle. Tämä vaihe tehdään komiasti, kuin luvalla. Nostoliinat paikalleen, mökki ylös, lavetti alle ja punamultakomistus siirtyy hitaasti ja arvokkaasti uuteen kotiin.

Perinteeseen kuuluu myös se, ettei aittavarkaudesta nosteta meteliä, saati soiteta poliisia. Kunniallinen kyläläinen luovuttaa tyynesti aitan avaimen uudelle ”omistajalle” ja tunnustaa menneensä retkuun.

Omistus voi olla toki lyhytaikainen. Joku toinen kyläläinen on voinut juuri saada aittakuumeen, ja ilman vuorokautista vartiointia voit joutua luovuttamaan avaimen jo seuraavalla kuulla seuraavalle. Tällaistä perinnettä Teuvalta! Alla valvontakameran kuvaa hektisistä hetkistä.

Hyvää kesää kaikille!

Simo Eemil Ralli

Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä

ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.