Suuret kaupungit soten haaskalla

Ei ehtinyt sote-uudistuksen haaska vielä kokonaan kylmetä, kun jo suurten kaupunkien johtajat kokoontuivat haaskan ääreen jakamaan Suomea itselleen sopiviin sote-alueisiin. Omien kaupunkiensa ja oman valtansa kasvattaminen olisi tässä uudessa sote-ideassa se paljon puhuttu ”punainen lanka”, joka pitäisi suurten kaupunkien lähellä olevien pienten kuntien iloisin ilmein ja hurraa huutoja huudellen nurkumatta niellä.

Sote uudistuksen nykytilannetta voidaan hyvin ilmentää lauseella:” Kuningas on kuollut, eläköön kuningas”. Aina on vallan tyhjiön joku valmis anastamaan itselleen, jos se vain sallitaan ilman taistelua.

Mitä uutta tässä suurten kaupunkien sote-avauksessa sitten olisi? Eipä juuri kummempaa kuin, että todellisen vallan käyttäjät olisivat suurten kaupunkien johtajat hoveineen valtion/maakunnan asemasta. Positiivisuutta, jos sitä pitää etsiä, niin ehdotuksessa ajatellaan palveluita tuotettavan kuntapohjaiselta perustalta eli kunnissa voitaisiin edelleen kehittää omia toimintoja ja palveluiden valvonta olisi myös kunnan vastuulla.

Palveluiden ulkoistamista tapahtuisi varmaankin runsaasti, sillä tuskin päättäjien eri poliittiset näkemykset ja unelmat yhteiskunnallisesta paratiisitilasta mihinkään olisivat muuttuneet. Suurena ”mörkönä” olisi tietenkin suurten väestöpohjien palvelutuottamisvaatimus (ei riittäisi enää 20 000 asukasta), joka merkitsisi Suomessa lukuisia kuntaliitoksia ja päätöksen teon keskittymistä yhä harvempien käsiin.

Suurten kaupunkien johtajien hokema suurista palvelutuottajien leveistä hartioista merkitsisi palvelutarjonnan keskittymistä yhä kauemmaksi käyttäjistä, erityisesti suurten kaupunkien keskusten ulkopuolella asuvien ihmisten näkökulmasta.

Avainkysymys aluepolitiikan näkökulmasta on, miten torjuttaisiin kansalaisten eriarvoistuminen ja syrjäytyminen suurten kaupunkien ehdotelmassa, kun ainoa kriteeri olisi suuruus?

Harri AaltoPirkkala