Tarja Haloselle tarjotaan taas roolia Irakgate-vuodossa
Siitä on kaksikymmentä vuotta. Suomi sai 2003 vaaleissa ensimmäisen naispääministerin. Oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäen keskusta voitti pääministeri Paavo Lipposen Sdp:n 6 000 äänellä.
Pari kuukautta myöhemmin Jäätteenmäki joutui eroamaan pääministerin tehtävistä Irakgate-skandaalin vuoksi.
Kirjoitin tapahtumista tuoreeltaan kirjan (Irakgate, pääministerin nousu ja ero, Gummerus). Nyt keskustataustainen kollega Lauri Kontro kirjoittaa samoista ajoista kirjassaan (Anneli Jäätteenmäki – taipumaton, Otava).
Jo skandaalin aikoihin spekuloitiin, että Jäätteenmäen myyrä tasavallan presidentin kansliassa, neuvonantaja Martti Manninen, olisi vuotanut salaisia raportteja presidentti Tarja Halosen luvalla tai ainakin jonkinlaisella henkisellä myötämielellä. Ei ollut salaisuus, että Halonen suhtautui kriittisesti pääministeri Lipposen Irak-kuherteluksi koettuun toimintaan Yhdysvaltojen ja sen presidentin George W. Bushin kanssa.
Kontro on löytänyt Jäätteenmäen arkistoista viestin, jossa Manninen kirjoittaa: ”En tiedä, onko vaikutelmani oikea, mutta uskoisin TP:n (tasavallan presidentin) halunneen kauttani saattaa tässä käsittelemäni asiat tietoosi.”
Viesti vuosien takaa on ristiriidassa lausunnon kanssa, jonka Manninen antoi ensimmäisessä kuulustelussa poliisille 14.6.2003. Sen mukaan faxit lähetettiin ilman presidentin lupaa.
Myös Halonen kielsi antaneensa luvan vuodolle. Lausunnossa 11.9.2023 Helsingin käräjäoikeudelle presidentti toteaa: ”En ole pyytänyt Martti Mannista toimittamaan Anneli Jäätteenmäelle esitutkinta-aineistossa mainittua salaista tai luottamuksellista aineistoa enkä ole ollut edes tietoinen ko. toiminnasta.”
Kysymys kuuluu, kumoaako myöhemmin esiin kaivettu ”En tiedä… mutta uskoisin” -viesti poliisille ja oikeudelle aikaisemmin annetut lausunnot? Jos Mannisella oli presidentin lupa, miksi hän ei käyttänyt tietoa hyväkseen puolustautuessaan rikossyytteitä vastaan syksyllä 2003? Se olisi ollut vahva pelastusrengas.
Kun tein haastatteluja kirjaani varten heti Irakgate-tapahtumien jälkeen, hätkähdyttävän moni korkeassa asemassa asioiden selvittelyyn osallistunut henkilö oli dramaattisista tapahtumista sen verran henkisesti vereslihalla, että halusi puhua suunsa puhtaaksi, saada asian pois sydämeltään ilman poliittista tarkoituksenmukaisuusharkintaa.
Myöhemmin on sitten nostettu esiin vaihtoehtoisia narratiiveja. Ne kertovat, että vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin keskustan sisäinen surutyö jatkuu.
Kirjoittaja on politiikan toimittaja.
Osaston luetuimmat
- Itseruoskinnan lomassa kannattaisi arvostaa, kuinka hieno maa Suomi on
- Energiatehokkuusdirektiiviin ei pidä suostua
- Hölmölän hommaa: Kaivosteollisuudesta on Suomelle näköjään vain silkkaa harmia ja jättilaskuja
- Näin onnistut viherkasvien lisäyksessä: Pajuteetä ja kimppajuurrutusta kannattaa kokeilla, jos aikaa ei ole paljon
- Maakuntien mainetyö vahvistaa Suomen brändiä
- Lukijalta: Käsittämätöntä sekoilua Suomen luonnonsuojeluliitossa – koirasusilauman poistamiseen ei tarvita lakimuutoksia
- Ihmehermo vaikuttaa koko kehoon ‒ mutta onko sillä osansa myös uniapneassa?
