Luvanvarainen lintuharrastus
Lintujen rengastuksen avulla saadaan tietoa eri lintulajien muuttoreiteistä, niiden käyttämistä levähdys- ja talvehtimisalueista sekä muuttonopeuksista. Samoin lintujen iästä ja kuolinsyistä, paikka-, ja puolisouskollisuudesta, kannanvaihteluista, jälkeläistuotosta, eri ominaisuuksien periytyvyydestä, lintuparven sosiaalisesta arvojärjestyksestä sekä yksilön elinpiirin laajuudesta.
Suomessa rengastuksesta vastaa Luonnontieteellisen keskusmuseon alainen rengastustoimisto.
Vuonna 2012 Suomessa rengastettiin vajaa 200 000 lintua. Huippuvuonna 2002 rengastettiin yli 250 000 lintua.
Kevyt, alumiininen rengas kantaa sarjanumeroa. Sen avulla lintu löydetään tietokannasta, kun rengas löydetään.
Yleisimpiä rengastettavia lajeja ovat talitiainen, kirjosieppo, pajulintu, sinitiainen, hippiäinen ja punarinta.
Rengastus vaatii luvan. Sen voi saada 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka on harjoitellut kokeneen rengastajan seurassa ja läpäissyt lajintunnistustestin. Rengastajan pitää myös hyväksyttää rengastussuunnitelma. Rengastustoimiston rengastajaluetteloon on rekisteröity 2 646 rengastajaa. Viime vuoden lopussa voimassa olevia lupia oli 634.
Suomessa rengastustyö on alusta alkaen perustunut vapaaehtoisuuteen.
Lintujen pesille ei ole syytä mennä turhaan. Maahan pudonneeseen linnunpoikaseen ei kannata koskea, jollei se ole välittömässä hengenvaarassa.
Lähteet: Rengastustoimisto, Rami Marjamäki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
