Koski ei ymmärrä työttömyyden sisintä
Oikeus poliittiseen lakkoon on yhteiskunnan herätyskello ja paineventtiili.Kansanedustaja Susanna Kosken kirjoitus Vierailija-palstalla (MT 7.2.) kertoo synkällä tavalla, kuinka kauaksi kansanedustaja voi ulkoistaa itsensä kansalaisen arjesta ja työelämän todellisuudesta.
Koski vaatii poliittisen lakko-oikeuden rajaamista, koska todelliset taloudelliset vaikutukset aiheutuvat työnantajille.
Kosken maailmankuvan mukaan työnantajajärjestöjen lobbauksen saattelemat nykyhallituksen poliittiset päätökset pitäisi suojata arvostelulta poliittisen lakon kieltävällä lainsäädännöllä.
Lobbaajien ja poliittisten päättäjien tulee nähdä ajamiensa tavoitteiden seuraukset edeltä käsin kokonaisvaltaisesti yhteiskunnassa. Hallituksen pitäisi myös ymmärtää, että sen on noudatettava tekemiään sopimuksia.
Kosken kirjoitus on malliesimerkki siitä, kuinka kansalaisten huomio pyritään siirtämään pois varsinaisesta ongelmasta.
Todellinen ongelma on se, että Sipilän hallituksen pyrkimys Suomen pelastamisesta onkin kääntynyt kansaa voimakkaasti jakavaksi ja kurittavaksi ideologiseksi nappikaupan teoksi.
Koski ei halua tai kykene näkemään, että pidemmällä aikavälillä työttömät eivät ole jokin erillinen joukko, vaan jokainen voi joutua tilanteeseen, jossa työtä ei ole.
Näin ollen ammattiliittojen tehtävä on puolustaa jäseniään, ja voin vakuuttaa, että paine tulee jäsenistöstä ja jäsenten kokemasta epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.
On naurettavaa kirjoitella masinoinnista, keppihevosista tai siitä, että saavutetuista oikeuksista luopumalla työllisyyttä parannettaisiin ja luotaisiin oikeita työpaikkoja.
Oikeus poliittiseen lakkoon on yhteiskunnan herätyskello ja paineventtiili, joka viimeistään herättää poliittiset päättäjät arvioimaan politiikkansa seuraamuksia.
Kyse on myössiitä, purkautuvatko joukkojen paineet järjestäytyneesti ja rauhanomaisesti yhteiskunnassamme. Historia todistaa, että kansan protesteja on mahdoton kieltää lailla.
Lasse Vertanen
metsätyömies
Evijärvi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
