Mystinen mehtikana on metsästäjän unelmasaalis

Mielipide

3.3.202009:00

Kolumni

Pekka Ervasti

Maa oli syksyisen musta. Lintu lumivalkea. Seitsenvuotias metsämies puristi käsissään kertalaukeavaa, miniatyyrikokoista pienoiskivääriä.

Usean laukauksen jälkeen olin saanut ensimmäisen riistasaaliini ikinä. Kouluttajalta tuli valmentavaa palautetta. Isän mielestä lihat taisivat mennä tulituksessa pilalle, mutta tulipahan kuitenkin saalista. Tulkitsin saarnan kehuksi.

Riekko eli mehtikana kuusamoksi oli nuoren metsästäjän unelmasaalis. Niitä oli runsaasti, ne eivät lentäneet kauas ja äänekäs päkätys helpotti paikallistamista.

Äkkinäisestä riekko vaikuttaa helpolta saaliilta. Se kuitenkin osaa käyttää taitavasti laumasuojaa hyväkseen. Isossa tokassa on tiuhassa silmäpareja, jotka äkkäävät metsästäjän jo kaukaa. Kun koko porukka pyrähtää ilmoille, metsästäjä yleensä ampuu kohti parvea, eikä adrenaliinipöllyssään ymmärrä valita joukosta yhtä ainoaa tähtäyskohdetta. Pian ovat linnut jo metsän kätköissä.

Usein on käynyt niin, että koko jahtiporukka on ampunut parvea kohti kaikki piiput tyhjiksi, eikä maahan ole pudonnut yhtäkään lintua. Yhdessä koettu häpeä on helpompi kestää.

Riekko sopii ihanteellisesti metsästyskoiran koulutukseen. Kanalinnuista se tuntuu kestävän parhaiten seisontaa. Kun parvi karkaa, koira löytää sen yleensä pian uudestaan.

Metsästäjältä vaaditaan malttia, ettei putsaa koko poikuetta reppuunsa. Aina pitää jättää jälkikasvua seuraavan riistavuoden satoa varten. Vaikka metsä ei koskaan anna viimeistään, metsästäjän ei pidä olla ahne.

Riekko mielletään pohjoisen linnuksi, mutta on niitä ainakin ollut Pohjanmaata ja Keski-Suomea myöten. Nyt ovat kannat huvenneet. Kymmeneen vuoteen en ole nähnyt siiven heilahdustakaan tutuilla riistamaillani Taivalkosken ja Kuusamon rajoilla. Soiden reunat ovat hiljaisia.

Kanalinnuista riekkokannat taitavat vaihdella eniten, mutta eteläisimpien populaatioiden harventuminen ei ehkä selity pelkällä normaalilla kannanvaihtelulla. Onko niitä metsästetty liikaa vai onko ilmastonmuutos tai nykyinen metsänkäyttö jotenkin muuttanut elinalueita huonompaan suuntaan? Joskus olen yllättäen löytänyt riekkoja vanhojen hakkuualueiden pusikoista, joissa on marjaa ja suojaa metsästäjiltä – ihmiseltä ja petolinnuilta. Ehkä mehtikana on ymmärtänyt vaihtaa maisemaa selviytyäkseen.

Eteläisimmillä alueilla riekon metsästystä onkin rajoitettu tai se on rauhoitettu kokonaan. Viisas päätös. Toivottavasti kanta sen ansioista vahvistuu.

Vaikka metsästystä ei koskaan enää sallittaisi, olisi silti nostalgista kuulla riekon päkätystä tutuilta jahtimailta.