Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kanttori Leena Giers-Koljonen, Petäjävesi Musiikki tekee hyvää

    Leena Giers-Koljonen soittaa tapaninpäivänä Petäjäveden vanhassa kirkossa kynttilänvalossa polkuharmonia. Kuva: Riitta Mustonen
    Leena Giers-Koljonen soittaa tapaninpäivänä Petäjäveden vanhassa kirkossa kynttilänvalossa polkuharmonia. Kuva: Riitta Mustonen 

    ”Musiikilla on vain parantavia vaikutuksia. On ihan tutkittu, että se alentaa verenpainetta. Laulaminen treenaa keuhkoja, ja kuorossa syntyy yhteenkuuluvuuden tunne.

    Meillä soi kotona koko ajan, kun kaikki neljä lasta soittavat eri instrumentteja. Me ollaan mieheni kanssa molemmat kanttoreita ja kumpikin kotoisin lypsykarjatilalta. Minä olen Karvialta ja Heikki Kangasniemeltä.

    Äiti kävi kirkkokuorossa. Kun olin tokalla luokalla koulussa, hän tuuppasi mut pianotunnille, koska naapurin tyttökin kävi. En innostunut ajatuksesta, mutta kun aloin soittaa, niin se oli heti mun juttu.

    Tein kotipaikkakunnalla kanttorin sijaisuuksia, ja halusin ylioppilaaksi tulon jälkeen seurakuntaan töihin. Kävin haistelemassa teologisen pääsykokeita, mutta pääsin sitten opiskelemaan Sibelius-akatemian Kuopion yksikköön.

    Kanttorin työsarka on laaja. On jumalanpalvelukset, häät ja hautajaiset, kuorot ja rippikoulut. Sitten on vielä soitinten huolto, koulukirkot, virsivisa.

    Kuorojen johtaminen on hauskaa. Suosikkini on lapsikuoro. Vaikka olisin miten väsynyt, niin lapsikuoron harjoitusten jälkeen olen täynnä intoa. Se on vain niin kivaa.

    Meillä on lapsikuoron lisäksi kirkkokuoro Lehterilaulajat ja Maanantaikuoro, joka on vähän kuin terapiakuoro eläkeläisille.

    En ole pitänyt pääsykokeita kuoroon tulijoille, mutta jonkinlaista sävelkorvaa kuorossa laulaminen vaatii. Vaikka kyllähän sävelkorva myös kehittyy.

    Joulukuu on seurakunnassa kaikkein kiireisintä aikaa. Kiertelemme kylillä laulattamassa Kauneimpia joululauluja. On monenlaisia joulujuhlia ja joulunpyhinä aattohartaudet sairaalassa ja kirkossa ja jouluaamun messu kirkossa.

    Kaikki huipentuu tänä vuonna tapaninpäivän kynttiläkirkkoon Petäjäveden vanhassa kirkossa. Vietämme kirkon 250-vuotisjuhlavuoden päätöstä, jonne on tulossa ihmisiä hevosrekineen. Siellä minä soitan vanhaa polkuharmonia.

    Meidän lapset on tottuneet siihen, että vanhemmat ovat jouluna töissä. Joulupukki tulee meille usein vasta joulupäivänä.

    Joulunajan virsistä suosikkejani ovat mahtipontinen 27, Juhlimaan tulkaa, ja 31, Ei valtaa, kultaa, loistoa. Se tuntuu ihan eri laululta kuin En etsi valtaa, loistoa, vaikka ihmiset ei helposti tunnu oppivan tätä uutta käännöstä.

    Virret ovat hyviä rukouksia. Niitä laulaessa tulee jännä yhteenkuuluvuuden tunne, kun tietää, että sukupolvet ennen meitä ovat laulaneet samoja säveliä. Historia elää virsissä.

    Jotkut sanoitukset voivat tuntua nykyihmisistä oudoilta. Virsikirjaan on jo pitkään puuhattu lisävihkoa, jossa on tuoreempia lauluja. Erityisesti pidän virsikirjan lopussa olevista kirkollisten toimitusten lauluista. Niissä on tutut sävelet, mutta uudet sanat.

    Esimerkiksi virressä 822 on hääparille sopivat sanat, mutta suvivirren sävel.

    Toivoisin, että ihmiset rohkeammin valitsisivat itse virsiä esimerkiksi hautajaisiin. Että olisi edes joku idea: halutaanko surullisia, että kaikki varmasti itkevät, vai toiveikkaita lauluja.

    Hääpareilla on yleensä vahvat toiveet ja niiden toteuttaminen Petäjäveden vanhassa kirkossa on joskus haasteellista.

    Esimerkiksi Bachin D-molli toccata ja fuuga kuulosti aika vekkulilta harmonilla. Siihen piti tehdä ihan oma versio, kun harmonista puuttuvat urkujen jalat.

    Elokuvamusiikkitoiveita on paljon. Pyydän pareja miettimään, mitä he haluavat viestiä musiikilla. Eräs pari toivoi tv-sarja Pulmusten musiikkia. Kysyin, että haluatteko sanoa, että avioliitto on yhtä kepeää kuin elämä tässä sarjassa. Ei, he vain tykkäsivät siitä musiikista. Ookoo, he olivat miettineet. Minä hommasin nuotit.

    Kanttorin työ ei ole fyysisesti mitenkään raskasta, mutta rajanveto oman ja työajan välillä on häilyvää, etenkin näin juhlapyhinä, kun säännöllistä työaikaa ei ole.

    Olen onnellinen, että olen päässyt seurakuntaan työhön, sillä se oli haaveeni. En pidä itseäni julistajana, vaan sanomani välittyy virsien ja laulujen kautta.

    Saan työhöni voimaa perheestä, luonnosta ja maalla asumisesta. On ihanaa, kun kotoa näkyy tähtitaivas eikä ole katuvaloja.”

    RIITTA MUSTONEN