Teeseremonioita
Kolumni
Kristiina hurmerinta
Vieraani lähdettyä soitin veljelleni, joka oli tuonut minulle teen Kiinan tuliasina.
Kristiina Hurme-
rinta on konneveteläinen teatterintekijä
otko ihan varma ettei sua oo huijattu? tuumasi ystäväni ja pyöritteli juomaa suussaan. Haistoin vielä kerran ja maistoin.
”Haisee kummalle” totesi ystävä.
Kipaisin hakemassa pakkauksen, johon tee oli pakattu.
”Herttinen sentään, sehän on kuivatiivistetty lehmän läjä”, hihkaisi ystäväni.
Kiekoksi puristettu teekakku näytti hienolta. ”Mutta tää haju. Ei oo totta”, hän rienasi.
Upeaan pahvirasiaan painetut kirjaimet eivät sanoneet meille mitään.
”Miks ne pakkais lehmänlantaa näin kauniisiin rasioihin?” inahdin.
”Ja mitä sä tiedät kiinalaisista? Nehän syö koiria ja tekevät sammakon kudusta jäätelöä”, ilkkui ystäväni.
Haistettiin vielä kerran ja maistettiin. Otin toisen kupillisen, kuin protestiksi ystäväni pilkalle.
Aasia on aina uskonut teehen ja sen terveydellisiin vaikutuksiin. Vihreä terveyspommi sisältää runsaasti soluja suojaavia antioksidantteja. Laadukkaassa vihreässä teessä sanotaan olevan c-vitamiiniakin appelsiinin verran.
”Se on hienoa puer-teetä, joka on höyrytetty ja tiivistetty kakuksi eli teetiileksi”, valisti veljeni puhelimessa.
”Bakteerit ja home kompostoivat teen juomaksi”, hän jatkoi.
”Se vaan maistui lähes kakkavelliltä”, valitin.
”Teelehdet on huuhdeltava kuumalla vedellä pariin kertaan”, sanoi veljeni.
”Voi ei. Minä haudutín kuitenkin kunnolla”, selitin.
” Sitä saa hauduttaa VAIN kaksitoista sekuntia”, hän sanoi painottaen joka sanaa.
Noista päivistä olen saanut suun tuntumaa teehen kiitettävästi. Enää en hujauta hienostuneen vuosikertateen lehtiä roskiin, vaan kuivatan ne ja käytän parikymmentä kertaa.
”Pikkasen halvaks tulee”, nyökytteli kahvikaverini päätään.
”Ja se on terveellistä”, valistin.
Komeassa teepannussa hautui kohta sekunnin tarkkuudella Tenchaa, yhtä hienoimmista vihreän teen laaduista.
Yllätyksenä minulle tuli aikanaan, että tee on myös varsinainen kivennäisainecoctail. Kalium, sinkki, magnesium ja rauta ei ihan heti tulisi maallikon mieleen teestä.
”Puhdasta bekofortea eli rautaa, maksaa, vitamiineja”, nauroi teeystäväni, joka juo kuusi kuppia vihreää teetä päivässä.
”Liikaa?” uteli toinen ystäväni häneltä.
”Ei suinkaan. Minä juon nuoruutta ja hoikkaa vartta”, hän vastasi.
”Kahvi kiinnittää vain läskin. Tee on kaloriton ja rasvaton, ettäs tiedät”, hän jatkoi.
Tee taipuu kuin tango. Yksi pitää matchalla maustetusta suklaasta, toisen kielen vie mennessään teejäätelö. Kehittelyn alla kotipiirissä on matchalla maustettu ternijäätelö.
”Sen verran kallista ja harvinaista, että ei kannata hutiloida”, hän sanoi ja laski rutiinilla viiteentoista.
Norsunluun värisistä kupeista nautittu tummanvihreä eliksiiri oli maultaan hienostunut, lähes henkistynyt.
Hyvä tee vaatii aikaa ja rauhaa. Japanilainen teeseremonia ei käy sille, jolla on tuli hännän alla. Siinä on maltettava istua aloillaan nelisen tuntia. Kun kupillisessa teetä kiteytyy kokonainen historia, filosofia ja taide, ei kuppia kannata läikyttää.
”Mun teelempparini on kuitenkin vihreä pulla”, kertoi tyttäreni.
Hän oli ostanut Soulissa konditoriasta pullalimpun, joka oli värjätty macha-teellä vihreäksi.
”Niin hyvää oli, että söimme sen jo kotimatkalla asunnollemme.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
