Tapaus Oregon

Mielipide

1.2.201601:00

Kolumni

Kaijaleena Runsten

Oregonissa tapahtunut luonnonpuiston aseellinen valtaus ei ole niin kaukana meidän elämästämme, kuin äkkiseltään saattaa ajatella.

Kehitys ei ole tapahtunut hetkessä eikä sitä ole täysin ymmärretty amerikkalaisissa tiedotusvälineissäkään. Etusija uutisoinnissa on ollut aseellisten valtaajien toiminnalla.

Tausta on paljon monimutkaisempi kuin se, ovatko tapahtumavyöryn keskiössä olleet Hammondin karjatilalliset syyllistyneet tulipaloihin tai myös salametsästykseen.

Vietin Itä-Oregonissa yhden kesän lukiolaisena. Etäisyydet mitataan ajoajassa, ei maileina.

Valtauksen keskipiste, Harneyn piirikunta, on yksi Yhdysvaltain suurimmista ja harvimmin asutuista. Se vastaa kooltaan Kainuuta eli on laajempi kuin esimerkiksi pääkaupunki Washington ja sitä ympäröivä Marylandin osavaltio.

Asukkaita on harvemmassa kuin Lapissa keskimäärin.

Alue on karua, kesällä kuivaa ja kuumaa ylänköä. Vettä on opittu historian saatossa käyttämään alueella säästäen.

Laajamittaista, kasteluun perustuvaa kasvinviljelyä ei voida harjoittaa. Karja- ja metsätalous sekä metsästys ja kalastus tuovat harvoille sisukkaille toimeentulon.

Pääkaupungista katsoen alue on otollista luontomatkailuun. Lintubongarit sekä kalastajat ja metsästäjät tuntevat jylhän kauniit seudut.

Harneyn piirikuntaan laadittiin vuosituhannen alussa Yhdysvaltain ensimmäinen vapaaehtoinen kestävän maankäytön ohjelma. Se ei kuitenkaan ole sisäministeriöön kuuluvalle ympäristöhallinnolle riittänyt.

Luonnonsuojelualueita on pikkuhiljaa kasvatettu ja laiduntamisen ehtoja on rajoitettu. Metsäpalot pahentuvat, kun ei metsiä eikä metsäteitä enää hoideta (MT 29.1.).

Samanlainen kehitys on tuttua muuallakin lännen osavaltioissa. Tiukimmin yksityisoikeuksiaan puolustavat maanomistajat ja yrittäjät ovat ryhtyneet peräämään oikeuksiaan.

Sopiva syy toiminnalle löytyi Harneysta.

Piirikunnassa moni tunnistaa heidän perustelunsa – huolen toimeentulosta ja ympäristöhallinnon vähittäisestä tunkeutumisesta omille kotikulmille ilman mahdollisuutta vaikuttaa päätöksiin.

Silti keinot – aseet ja uhkailu – ovat vieraita. Paikalliset kokivat tulleensa vedetyiksi mukaan näytelmään, jossa heillä on sivustakatsojan rooli.

Turhautuminen huonoon hallintoon näkyy myös monissa amerikkalaiskaupungeissa. Ihmiset ovat kyllästyneet varsinkin poliisin äärimmäiseen voimankäyttöön ja rasismiin. Olemme nähneet ikäviä uutisia mielenosoituksista ja turhaan kuolleista nuorista miehistä.

Yhdysvaltain tapaan meillä on kasvamaan päin juopa ympäristöhallinnon ja harvenevan maaseudun välillä. Lisäksi vallitsee syvä kuilu luontoaktivistien ja monien maaseudulla asuvien välillä.

Omatoimisen puolustautumisen keinot ovat myös koventuneet pakolaisaallon luoman turvattomuudentunteen vuoksi.

Tunne siitä, että pääkaupungin päättäjät eivät tunne ihmisten arkea, on vahvistunut. Oregonin esimerkki osoittaa, kuinka käy, kun tuo henkinen etäisyys kasvaa liian suureksi.

Tyytymättömyys purkautui väkivallan kautta: napina muuttui kapinaksi.

Ympäristöä pitää hoitaa kestävästi ja kansalaisten turvallisuudesta huolehtia. Mutta asioiden pitää hoitua keskustellen rauhassa. Emme tarvitse paluuta oman käden oikeuteen – se kuuluu keskiajalle.