Suomalainen työ kunniaan

Mielipide

5.9.201602:00

Kolumni

Seppo Vuokko

Viime keskiviikon Hesari (31.8.) kokosi työkalupakin, jolla hallitus voisi parantaa Suomen taloustilannetta: ansioturvan heikentäminen, työttömyysturvan käyttökohteiden lisääminen, varainsiirtoveron poisto, joustavuuden lisääminen, kotihoidontuen heikentäminen, päivähoitomaksujen alentaminen, paikallinen sopiminen ja harjoittelupaikkojen lisääminen.

Useimmat noista tuntuvat kovin teoreettisilta eivätkä ainakaan välittömästi lisää työpaikkoja. Muutamat kohdat jopa heikentäisivät työnhakijoiden taloudellista asemaa ja valinnan vapautta.

Minulla on konkreettisempi ehdotus: osta kotimaista! Se koskee niin valtion, kuntien, yritysten kuin kotitalouksienkin hankintoja.

Suosi suomalaista -kampanjat saavat aina arvostelua osakseen: emme voi elää toistemme paitoja pesemällä. Se on totta, mutta vielä karummaksi elämämme muuttuu, jos pesetämme paitammekin ulkomailla!

Kyllähän kansainvälinen työnjako on hyväksi niin kauan kuin meillä itsellämme on työtä ja tavaraa, jolla pystymme maksamaan ulkomailla tuotetut hyödykkeet. Tuntuu vain siltä, että kehuttu kansainvälinen työnjako hyödyttää enemmän suuryrityksiä kuin Suomen kansaa. Suomalaisetkin yritykset siirtävät tuotantoaan sinne, missä se halvimmalla tehdään. Jos suomalaiset eivät itse arvosta suomalaista työtä, kuinka voimme kuvitella toisten sitä arvostavan ja ostavan?

Lähiruokaa osataan jo arvostaa, tai ainakin sen arvostus on nousussa. Samalla tavoin pitäisi osata arvostaa lähityötä ja kotiseudun yrittäjiä.

Otan konkreettisen esimerkin kodissamme tekeillä olevasta sisätilaremontista. Timpuri, joka vastaa kokonaisuudesta, on samalta kylältä; sähköasentaja ja putkimies naapurikylistä; kalusteet toimittaa naapurikunnassa toimiva yritys. Kaukaisimmat palvelut on ostettu 50 kilometrin päästä naapurikaupungista.

Remontin kustannuksista valtaosa jää hyödyntämään kotiseutua, ja näillä valinnoilla loimme lähiympäristöön ainakin puolitoista henkilötyökuukautta.

Yksityisyrittäjien työssä ei ole ollut moittimista. Sen sijaan kotimaisen sahan lattialautojen laatu ei ollut aivan kohdallaan: laudoissa oli irronneista oksista syntyneitä koloja. Vaikka oksapaikat pyrittiin sijoittamaan kalusteiden alle, laudat eivät riittäneet.

Onneksi työmies saattoi jatkaa muita töitä, vaikka lattiasta olikin metrin verran auki! Saa nähdä, laskuttaako saha jälkikäteen tilatuista kuudesta laudasta!

Toinen, joka ei saanut täysiä pisteitä, on suuryritys, jonka imuriauto kävi tyhjentämässä vanhat lattiaeristeet.

Palveluksia toki tarjosivat suuremmatkin yritykset, mutta raha olisi karannut kauemmaksi ja hintatasokin olisi ollut korkeampi. Onhan sille perusteitakin: kaukaa tuleville työmiehille olisi syntynyt matka- ja majoituskustannuksia, mutta oman seudun yrittäjät pystyvät käymään työkohteessa kotoaan käsin.

Lisäksi epäilin aikatauluja. Olen kuullut useita kertomuksiakin siitä, kuinka remontit venyvät sen vuoksi, että kunkin alan erityisosaajaa – laatoittajaa, putki- tai sähköasentajaa – joudutaan odottelemaan päiväkausia, ennen kuin remonttia päästään taas jatkamaan.

Paikallisten yrittäjien työn yhteensovittaminen onnistui hyvin: erikoismiehet tulivat paikalle juuri silloin kun kokonaisremonttiin sopii. Ei tullut luppopäiviä, jolloin pitäisi vain odotella seuraavan työvaiheen valmistumista.

Kaikille yrittäjille oli ilmoitettu karkea aikataulu jo kuukausia etukäteen, ja remontin edistymisestä kerrottiin sähkö- ja putkiurakoitsijalle koko ajan.