Emännän kesä

Kolumni

HEIDI JAATINEN

Emännän kesä alkaa lumien sulettua. Emäntä haravoi lehdenraadot, pesee ikkunat, tuhoaa kärpäsentoukat, ottaa maanäytteet, arvioi metsän, hävittää pajukot, muokkaa kasvimaan, tekaisee pajukorin, pesee navetan, kylvää siemenet, pesee matot, komentaa tytärtä, pystyttää tolpat, vetää aitalangat, käskee poikaa, ojentaa ruuvimeisseliä, pyytää vävyä, leipoo sukujuhliin, hakee koneen osat, osallistuu talkoisiin, kestitsee rakennusporukan, kerää kiviä, laskee lehmät ulos, kerää kiviä, laskee hiehot laitumelle, kerää kiviä, rakentaa vasikka-aitauksen, leipoo leivät, pitää kirjaa ja kitkee rikkakasvit.

Jokapäiväisiä karjanhoitotöitä saati kotitöitä emme edes mainitse, eihän niissä mene kuin hujaus, kun on sitä rutiinia.

Emäntä nostaa sierettyneet kätensä soikosta ja pyyhkäisee hikeä. Hän on perinteiden vaalija ja tietää, että moni työ on tehtävä ennen juhannusta. Ei tavan vuoksi, vaan siksi, että tekemätön työ kumuloi uutta työtä, ja siksi hän ahertaa aikataulussa.

Emäntä ei huutele töistään, sillä vanha viisaus ”laiska töitään luettelloo” mykistää suun hymyäväksi supuksi, joka vain kauniisti muotoiltuja lauseita avautuessaan päästelee, mitä nyt muutaman lastenkasvatuksellisen sanasen heläyttää kuulijoiden parhaaksi.

Isännälle emäntä sanoo myös jokusen valikoidun ajatuksen, sillä vaikka emäntä ei olekaan valinnut ammattiaan, hän on valinnut isännän ja on vain oikein, että tämä saa kuulla asiasta.

Jätämme emännän soikolleen ja pujahdamme naapurin emännän tykö, joka ei ole ainoastaan emäntä vaan myös isäntä. Hän on valinnut ammatin itse ja ajaa nyt lietettä pellolle, äestää, kylvää ja jyrää.

Vastasalaojitetut pellot emäntä myös kyntää, sitten hän keveästi hypähtäen siirtyy rehuntekoon, joka vie vaivaiset kolmatta viikkoa. Puinti kruunaa emännän kesän. Jokusen perinteisen emännän homman (pajukorin) naapurin isäntä-emäntä saattaa jättää tekaisematta lievän aikapulan vuoksi.

Aah! Tuokaa emännälle vesilasi, sillä puhelin soi. Turisti varaa ajan tulla käymään muutamaksi päiväksi.

Turistin näkökulmasta emäntä viettää kiireetöntä elämää armaan luontoäidin helmassa. Turisti ehdottaa emännälle täräköille jazzfestivaaleille osallistumista, naistentanssitkin kävisivät. Emäntä kompromissaa ja vie turistin soutelemaan.

Turisti houkuttelee emäntää katsomaan kotomaamme sensuellina hehkuvaa auringonlaskua, mutta emäntä on nukahtanut – harmi, häneltä jää näkemättä luonnon väkevä näytelmä.

Kesä on vuoden parasta aikaa, eikä se kestä kuin hetkisen, emäntä ajattelee ja säälii etelän maan emäntiä, jotka joutuvat jakamaan saman työmäärän huomattavasti pidemmälle ajalle eivätkä siis pääse jyvälle siitä, miten hauska on emännän suvi Suomessa.

Olisiko suomalainen työn eetos koskaan noussut mittoihinsa, jos Suomen kesä olisi edes hiukkasen pidempi?

Mutta ryntäämällä työstä toiseen ei jaksa. Verkkaisuus tuo päivään lepoa. Siksi kai maanviljelijän elämä voi näyttää ohikulkijasta leppoisalta. Aivan kuin ei töissä oltaisikaan.