Lajinsa viimeinen

Mielipide

11.4.201802:00

Kolumni

Mari Pantsar

Zairenleveähuulisarvikuono Sudan kuoli kolme viikkoa sitten. Tiettävästi alalajinsa viimeinen uros lopetettiin Keniassa 45-vuotiaana korkean iän aiheuttamien vaivojen takia. Nyt jäljellä on enää kaksi naarasta: tämän tytär ja tyttärentytär.

Sudan antoi surulliset kasvot meneillään olevalle kuudennelle sukupuuttoaallolle. Viiden aiemman eliölajien joukkotuhon taustalla on ollut meteoriittien kaltaisia voimia. Nyt lajikirjoa hävitämme me, ihmiset.

Samalla viikolla Sudanin menehtymisen kanssa uutisoitiin tutkimuksesta, jonka mukaan lintujen määrä Ranskan maaseudulla on vähentynyt kolmanneksen 15 vuodessa. Puoli vuotta aiemmin tutkijat havaitsivat, että lentävien hyönteisten määrä saksalaisilla luonnonsuojelualueilla on romahtanut neljännesvuosisadassa liki kolme neljännestä.

Shokkiuutisia riittää alueelta ja lajista toiselle. Euroopan ankeriaskannat ovat romahtaneet 80-luvun tasolta 95 prosenttia. Satoja miljoonia vuosia vanha jokihelmisimpukka eli raakku uhkaa kuolla Suomesta sukupuuttoon.

Yhden arvion mukaan luonnoneläinten yksilömäärä maapallolla on 40 viime vuoden aikana jo puolittunut. Romahduksen takana on tuttuja syitä: luonnonmetsien hävittäminen, ylikalastus, vieraslajit, torjunta-aineet, ilmastonmuutos.

Ihmiskunta pelaa luonnolla eräänlaista huojuva torni -peliä. Myös nimellä Jenga tunnetussa pelissä yritetään poistaa vuorotellen puisia palikoita ilman, että koko torni romahtaa. Se häviää, jonka vuorolla rakennelma luhistuu.

Me ihmiset otamme luonnon tornista palikan kerrallaan tyytyväisinä siitä, että juuri omalla vuorolla se ei vielä romahtanut. Kunnes jonain päivänä, jälleen yhden kalikan poistamisen jälkeen, niin lopulta tapahtuu.

Luonnossa kaikki liittyy kaikkeen. Jos hyönteiset häviävät, niitä seuraavat pian perässä linnut, sitten linnuista ravintonsa saavat nisäkkäät, sitten vuorostaan niistä riippuvaiset hyönteiset – ja niin edelleen.

Ekosysteemien horjuessa maksajaksi päätyy aina myös ihminen. Yksin hyönteisten tarjoaman pölytyksen arvo maailman maanviljelijöille on yli 150 miljardia euroa joka vuosi.

Luonnon köyhtyessä heikkenee sen kyky tuottaa niin sanottuja ekosysteemipalveluita. Viljelykasvien pölyttämisen ohella näitä palveluja ovat muun muassa tulvien hillintä, ilman puhdistaminen ja luonnon ihmisille tarjoama virkistys.

Luonnon hyväksikäyttö merkitsee tulonsiirtoa sukupolvien välillä. Nykyiset sukupolvet rakentavat elintasoaan ylikulutuksen ja ylikuormituksen varaan. Lapsille ja lapsenlapsille jää köyhtynyt maa.

Onneksi näin ei tarvitse käydä. Näin ei saa käydä. Tiedämme varsin hyvin, millä ratkaisuilla lajikirjon hupeneminen saadaan vielä kuriin.

Kauppaketjujen pitää taata, että niiden myymät tuotteet eivät kiihdytä metsäkatoa tai ylikalastusta. Suurhankkeiden aiheuttamat vahingot luonnolle pitää korvata kohentamalla lajien elinoloja toisaalla – niin kuin Rudus on tehnyt Porvoossa perustamalla uhanalaiselle viitasammakolle uusia lammikoita.

Maanomistajille voidaan maksaa korvausta ekosysteemipalveluista, esimerkiksi hiilen sidonnasta maaperään. Meillä Suomessa metsäalan tuore sitoumus lisätä monille lajeille arvokkaan lahopuun määrää on ilahduttava edistysaskel.

Sudania ja sen lajitovereita emme enää saa takaisin. Meidän käsissämme kuitenkin on, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Nyt tehtävillä valinnoilla päätämme, kuinka suuren osan vanhemmiltamme perimästä luonnosta jätämme jälkipolville.