Mielipiteet

Metsänviljely keino sopeutua ilmastonmuutokseen

Suomen ilmasto tulee lämpenemään merkittävästi seuraavien vuosikymmenten aikana. Muutoksen suuruus riippuu kansainvälisesti ja meillä kotimaassa tehtävistä ilmastotoimista.

Metsien käsittelytavat ja hakkuumäärät vaikuttavat hiilinielun suuruuteen, ja tästä syystä metsien rooli ilmastonmuutoksen hidastamisessa on ollut paljon esillä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt metsien sopeutuminen vääjäämättömään muutokseen. Jotta metsämme ja metsätalous selviävät tulevasta pienin mahdollisin vaurioin ja niiden hiilinielu säilyy jatkossa, tarvitaan aktiivista sopeutumista. Metsänviljely on tässä yksi keskeinen työkalu.

Keskilämpötilan nousun lisäksi kuivuusjaksojen ennakoidaan ilmaston muuttuessa pahenevan ja routaisen maan ajan lyhenevän. Nämä muutokset koettelevat erityisesti kuusta. Kuivuus- ja myrsky­alttiuden lisäksi ongelmana ovat sitä vaivaavien juurikäävän ja kirjanpainajan leviämisen helpottuminen. Toisaalta tällä hetkellä vain eteläisimmässä Suomessa viihtyville lehtipuu­lajeille muutos tuo lisää suotuista kasvualuetta.

Viljelyssä, eli istuttamisessa ja kylvössä, metsän uudistuminen ja puulajivalikoima eivät riipu puiden luontaisesta siemensatojen vuosivaihtelusta tai siemenpuiden kunnosta tai sijainnista. Kunkin puulajin kasvattaminen sille parhaiten sopivilla kasvupaikoilla on metsänhoidon perusperi­aatteita muun muassa siksi, että se vähentää tuhoriskejä.

Esimerkiksi kuusen alttius mahdollisille kuivuusjaksoille tulee olemaan ensisijaisesti ongelma sille liian karuilla kasvupaikoilla. Juurikäävän torjunnassa paras keino on vaihtaa sairastuneen kuusikon puulaji lehtipuuksi. Viljelyn avulla voidaan myös suosia monimuotoisuuden kannalta tärkeitä lehtipuulajeja.

Metsänviljelyaineiston valinnassa päätetään myös, kasvatetaanko uusi puusto jalos­tetuista siemenistä. Metsän­jalostuksen tuloksena puuston tilavuuskasvu on puulajista riippuen 10–30 prosenttia suurempaa jalostamattomiin siemenalkuperiin nähden.

Jalostus on tähän mennessä keskittynyt suurelta osin kasvun lisäämiseen. Sen menetelmiä voidaan kuitenkin käyttää myös metsien terveyden hyväksi korostamalla esimerkiksi juurikäävän tai kuivuuden kestävyyttä. Niin ikään harkitut alkuperäsiirrot, eli paikkakuntaa eteläisemää alkuperää olevien puiden kasvatus, ovat mahdollisia viljelymetsätalou­dessa, mikä on keino lisätä metsien kasvua ja siten hiilen sidontaa lämpenevässä ilmastossa.

Luontaiseen uudistumiseen nojattaessa, mukaan lukien jatkuvassa kasvatuksessa, luovutaan näistä aktiivisista sopeutumiskeinoista. Poistetun puuston tilalle ilmestyvää puulajivalikoimaa on vaikea hallita, samoin sitä, koska seuraava hyvä siemensato saadaan.

Varjostusta sietävänä puu­­lajina kuusi tulee menestymään valopuulajejamme paremmin jatkuvan kasvatuksen aloilla, todennäköisesti myös turhan karuilla kasvupaikoilla.

Luontaisen uudistumisen suosimiseen metsänkasvatuksessa liittyy toisinaan ajatus, että luonto tietää ihmistä paremmin, kuinka metsää tulee hoitaa. Ajatus on kaunis, mutta kestää huonosti loogista tarkastelua.

Metsiemme rakenne ei ole luonnontilainen eivätkä edes täysin koskematta jätettävät metsät ole suojassa ilmastonmuutokselta. Metsäpalojen esiintymiseen, laidunnuspaineeseen ja näiden kautta puulajien runsaussuhteisiin on esimerkiksi vaikutettu satoja, ellei tuhansia vuosia.

Erityisesti tilanteessa, jossa metsästä poistetaan säännön­mukaisesti suurimmat, siementuotannosta pääosin vastaavat puut, luonto joutuu hoitamaan sellaista, mihin ihminen on voimakkaasti puuttunut.

Edellä kerrotusta ei seuraa, että metsien mahdollisimman voimaperäinen käsittely tai edes metsänviljely olisi kaikissa tilanteissa paras ratkaisu. Luontainen uudistaminen on karuilla kasvupaikoilla taloudellisesti järkevin ja hyviä taimikoita tuottava uudistamistapa erityisesti Pohjois-Suomessa.

Poimintahakkuille on paikkansa muun muassa virkistyskäytön kannalta tärkeillä alueilla. Edelleen perinteiseen metsänviljelyyn liittyy suometsissä merkittäviä ilmasto- ja vesistöongelmia, joihin etsitään syystä ratkaisuja.

Metsien geneettisen monimuotoisuuden turvaaminen sekä viljellyissä että luontaisesti syntyneissä puustoissa on tärkeä osa riskien hallintaa tulevassa ilmastossa.

Yksinomaan luontaiseen uudistumiseen pohjaaviin metsänkäsittelytapoihin, kuten jatkuvaan kasvatukseen nojautuminen aliarvioi kuitenkin ilmastonmuutoksen tuoman sopeutumistarpeen ja toisaalta jättää käyttämättä niitä keinoja, joita meillä on muuttuvan tilanteen kohtaamiseksi.

Katri Himanen

erikoistutkija

Luke

Jatkuvaan kasvatukseen nojautuminen aliarvioi ilmaston­muutoksen tuoman sopeutumis­tarpeen.

Lue lisää

Aarre: Metsänomistaja Tarmo Kallioaho perustaa vain sekametsiä – vuosien varrella hän on huomannut ratkaisunsa positiivisen vaikutuksen hirvituhoihin

Suuressa osassa maata jouluaatto on edelleen valkea, mutta mustiin jouluihin kannattaa alkaa totutella

Kun kilpaileminen alkoi ahdistaa, lumilautailija Roope Tonteri vaihtoi metsuriopintoihin ja innostui metsän jatkuvasta kasvatuksesta – "Olympialaiset muuttivat lajia"

Avohakkuu ei ole metsän hoitoa