Kilpailuviraston pelko on turhaa – työkalut viljelijöiden neuvotteluaseman vahvistamiseksi ovat jo olemassa

Muun muassa luomutuottajat voivat hyödyntää kestävyyssopimuksia hinnoista neuvotellessaan. Kuva: Jarno Mela

Pääkirjoitus|Maatalouspolitiikka

7.5.202619:00

Pääkirjoitus

Niklas Holmberg

Tuottajien neuvotteluaseman vahvistaminen ruokaketjussa on viime vuosina noussut yhä tärkeämmäksi tavoitteeksi niin EU tasolla kuin kansallisessa päätöksenteossa. Suomessa poikkeuksellisen keskittynyt vähittäiskauppa korostaa entisestään viljelijöiden yhteistoiminnan tarvetta. Tuottajaorganisaatiot ovat jo pitkään tarjonneet viljelijöille mahdollisuuden neuvotella hinnoista, joskin vain osasta tuotantoa. Maatalouspolitiikan uudistuksen yhteydessä EU-komissio on ehdottanut niiden aseman vahvistamista entisestään.

Nykyisenkin lain mukaan hinnoista ja määristä voidaan sopia tietyin ehdoin myös ilman virallista tuottajaorganisaatiota. Vuonna 2021 voimaan astunut muutos antaa tämän oikeuden tuottajille, jotka ylittävät lainsäädännössä kestävyydelle asetetut vaatimukset (MT 6.5.). Esimerkkeinä mainitaan muun muassa viljelijän tekemät ilmastonmuutoksen hillintätoimet, siirtyminen kiertotalouteen, torjunta-aineiden käytön vähentäminen, vesien suojelu tai eläinten hyvinvointi.

Suomessa poikkeuksellisen keskittynyt vähittäiskauppa korostaa entisestään viljelijöiden yhteistoiminnan tarvetta. Kuva: Timo Filpus

Johtava asiantuntija Ismo Tuominen Elintarvikemarkkinavaltuutetun toimistosta arvioi, että esimerkiksi luomutuottajat voisivat sopia keskenään, että satoa myydään vain tietyllä vähimmäishinnalla. Tuominen kannustaakin nyt viljelijöitä pohtimaan onko Suomessa jo tällä hetkellä tuotantoa, johon tätä artiklaa voisi hyödyntää. Komissio esittää jatkossa perusteeksi myös sosiaalisia syitä, esimerkiksi pientilojen kannattavuuden parantamista, nuorten viljelijöiden tukemista ja työolosuhteiden parantamista. Sosiaalisen kestävyyden perusteet laajentaisivat artiklan soveltamisalaa merkittävästi.

Minkä tahansa kartellin rakentamista pykälä ei salli. Tuottajien yhteistyön pitää olla välttämätöntä kestävyystavoitteiden saavuttamiseksi. Sopimuksella saavutettava tason pitää ylittää myös kansallisen lainsäädännön vaatimukset. Iso muutos aiempaan käytäntöön kuitenkin on, että tuotannon kestävyyden parantaminen saa johtaa kuluttajahintojen nousuun. Yhteistyötä ei ole rajattu tuottajien väliseksi. Kestävyyssopimuksessa voi periaatteessa olla mukana koko ketju alkutuotannosta teollisuuteen ja kauppaan. Komissiolta voi hakea ennakkopäätöstä, täyttyvätkö asetuksessa määritellyt kriteerit.

Suomalainen ruuantuotanto ylittää monilta osin EU-lainsäädännössä määritellyn tason esimerkiksi eläinten hyvinvoinnin tai torjunta-aineiden käytön osalta. Tuottajien on kuitenkin ollut äärimmäisen vaikea saada markkinoilta hintaa tälle laatutyölle. Kestävyyssopimukset avaavat tähän mahdollisuuden. Samalla ne avaavat elintarviketeollisuudelle ja kaupalle mahdollisuuden toteuttaa käytännössä komeita kestävyyslupauksiaan.

Alan toimijoiden kuten Pro Agrian ja MTK:n tulisi nyt selvittää, millä aloilla ja toimenpiteillä kestävyyssopimukset voisivat tuoda lisäarvoa. Kyse ei ole välttämättä isoista muutoksista vaan pienestä parannuksesta lakisääteisiin vaatimuksiin. Jos yhteistyö jää vain tuottajaportaalle, voi kauppa aina vastata tuontia lisäämällä. Silloin punnitaan kuluttajan halu maksaa ympäristönsuojelusta ja eläinten hyvinvoinnista. Olennaista olisikin saada koko suomalainen ruokaketju sitoutumaan kestävyystavoitteisiin.

EU:n perussopimuksen mukaan maatalouspolitiikan tavoitteet ovat ensisijaisia suhteessa kilpailusääntöihin. Tämä perusasia on välillä päässyt unohtumaan. Lainsäädäntö alkaa EU-tasolla olemaan kunnossa. Asennemuutoksen pitää nyt edetä myös kotimaassa. Kestävyyssopimukset ja tuottajaorganisaatiot eivät synny itsestään. Viljelijöiden pitää ne itse perustaa.