Ymmärrys teoiksi
”Suomen mepit ymmärtävät maaseudun merkityksen EU:n päätöksenteossa.””Turpeen käyttöä suhteessa kivihiileen tulee pyrkiä helpottamaan.” Sitaatti ei ole Vapon tiedotteesta, vaan juuri europarlamenttiin valitun Heidi Hautalan (vihr.) vastauksesta Maaseudun Tulevaisuuden vaalikoneeseen.
Tärkeimpänä Hautala pitää kuitenkin puuhakkeen kilpailukyvyn parantamista huolehtimalla puun järkevistä kestävyyskriteereistä.
Hautala ei ole uudessa meppijoukossa ainoa, vaan valtaosa valituista on kampanjoissaan osoittanut ymmärtävänsä maaseudun ja sen elinkeinojen merkityksen.
Brysseliin matkaavista 13 euroedustajasta ainoastaan kolme – Liisa Jaakonsaari (sd.), Jussi Halla-aho (ps.) ja Henna Virkkunen (kok.) – ei ollut vastannut MT:n vaalikoneen kysymyksiin. Vastaamattomuus ei välttämättä tarkoita välinpitämättömyyttä.
Muiden vastauksista näkee hyvin, että edustajat tietävät, mihin ovat menossa (MT 29.5.). EU:n parlamentti tulee ratkomaan vihreän talouden edellytyksiä monella politiikkasektorilla.
Valitut mepit mainitsevat vastauksissaan muun muassa ruuan tuotantotapojen erojen huomioimisen EU:n ja USA:n kauppaneuvotteluissa, unionin pikkutarkan säätelyn karsimisen sekä viljelijöiden aseman ruokamarkkinoilla. Myös huoltovarmuus ja koko maan asuttuna pitäminen saivat huomiota.
Suomesta lähtee EU:n parlamenttiin joukko osaavia ja kokeneita poliitikkoja. Muutama osaava ja kokenut toki vaaleissa putosikin.
Joka tapauksessa nyt valitut europarlamentaarikot pystyvät vaikuttamaan omien ryhmiensä ja valiokuntiensa kantoihin Suomelle tärkeissä kysymyksissä. Tämä mahdollisuus on myös pakko hyödyntää – hyvä ymmärrys on muutettava teoiksi.
Maaseudun ja koko Suomen kannalta keskeisiä ovat maatalous-, ympäristö-, energia- ja kansainvälisen kaupan valiokunta. On tärkeää huolehtia, että näistä valiokunnista löytyy myös osaava suomalaisjäsen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
