Pakotelaskussa on väärä osoite
”Yhdessä päätetystä pitää yhdessä vastata.”Ukrainan kriisistä alkaneelle pakotekierteelle ei ole näkyvissä pikaista loppua. Mitä pidempään pakotteet ovat voimassa, sitä kalliimmaksi ne tulevat.
EU:ssa päätettiin pakotteista ja niiden kiristämisestä yksimielisesti. Pakotteita asetettaessa tiedettiin, että Venäjä vastaa omilla pakotteillaan. Elokuussa Venäjä asettikin EU-maiden elintarvikkeet tuontikieltoon.
Elokuussa asetetusta kiellosta kärsii eniten maitosektori. Esimerkiksi sianliha on ollut Venäjällä tuontikiellossa jo aikaisemmin.
Pitkin syksyä EU:n sisällä on käyty neuvotteluja, miten elintarvikesektorille korvataan tuontikiellon aiheuttamat menetykset.
Päätöksenteko on ollut erittäin vaivalloista. Yhtenä syynä on ollut, ettei EU:n maatalousbudjetista ei ole löytynyt rahaa. Rahan puutetta selittää osaltaan, että komissio siirsi maatalouden rahoja noin 450 miljoonaa euroa muun muassa ebolan torjuntaan.
Eniten tuontikiellosta kärsivät maat Suomi, Viro, Latvia ja Liettua ovat neuvotelleet komission kanssa maitotuista. Tiistaina komissio sai aikaan päätöksen Baltian maiden maidontuottajien tukemisesta. Viron, Latvian ja Liettuan maidontuottajat saivat yhteensä 28 miljoonaa euroa.
Suomalaiset tuottajat jätettiin lupauksista huolimatta ilman. Perusteluna oli, etteivät suomalaiset ole pystyneet vakuuttamaan komissiota siitä, että maidon tuottajahinnan lasku on ollut pakotteiden takia merkittävä.
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) on tiukasti sitä mieltä, että suomalaisille maidontuottajille kuuluu tuki. Orpon mukaan hän on saanut maatalouskomissaari Phil Hoganilta lupauksen, että tuki tulee kunhan kriteerit täyttyvät.
Komissiolle tuottaa vaikeuksia ymmärtää osuuskuntapohjaista yritystoimintaa. Osuuskunnat ovat pehmentäneet maidon tuottajahintojen laskua ja laskupaineita omasta pussistaan. Käytännössä tuottajat joutuvat lopulta maksamaan koko laskun, koska he omistavat sekä Valion että osuuskunnat.
Baltian maille myönnetty tuki on vain pieni osa keskusteluissa olleesta rahamäärästä. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok.) mukaan komissio on käytännössä luvannut 230 miljoonaa euroa maitotukeen. Sarvamaa arvioi, että suomalaisten tuottajien osuus voisi olla useita kymmeniä miljoonia euroja (MT 17.11.).
Jos Suomelle myöhemmin mahdollisesti myönnettävä tuki lasketaan samalla periaatteella kuin Baltian maille, Suomen osuus olisi 12 miljoonaa euroa. Saman verran maitoala menettää pakotteiden takia kuukaudessa. Maidontuotannon lisäksi pakotteet vaikuttavat kaikkiin tuotantosuuntiin sekä elintarviketeollisuuteen.
Näyttää selvältä, ettei EU korvaa maataloustuottajien pakotteiden johdosta kärsimiä menetyksiä täysmääräisesti, vaan tuottajat ja koko elintarvikesektori joutuvat kuittaamaan suurimman osan pakotelaskusta. Näin siitä huolimatta, että muun muassa pääministeri Alexander Stubbin (kok.) mielestä pakotteiden ja tuontikieltojen rasitusten pitää jakaantua EU:ssa tasaisesti.
EU:n venkoilua ja viivyttelyä pakotetaakan jakamisessa ei voi mitenkään puolustella. Korvausrahojen etsinnässä maatalousbudjetti on väärä osoite, koska korvauksia ei saa laittaa viljelijöiden itsensä maksettavaksi. Yhdessä päätetystä pitää yhdessä vastata.
Ministeri Orpo on luvannut, ettei hän luovuta, vaan lähtee Brysseliin vaikka iltalypsylle. Lupauksille pitää saada viimein todellista katetta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

