Suomi tarvitsee vahvan Ylen

Yleisradion rahoituksesta on päästy ratkaisuun. Uusi Yle-veroksi nimetty maksu hyväksyttiin eduskuntaryhmien piirissä lopulla yksimielisesti, mitä voi pitää jo sinänsä saavutuksena. Ylen rahoitusratkaisu onkin luultavasti paras mahdollinen käytettävissä olleista vaihtoehdoista.

Uusi viestintäministeri Krista Kiuru saa ratkaisusta sulan hattuunsa, ja syystä. Kiuru luotsasi satamaan asian, jonka edessä edellinen viestintäministeri nosti kätensä pystyyn suurten mediatalojen painostuksen takia. Kiurua voi onnitella hyvin tehdystä työstä, vaikka tietysti lopullinen ansio lankeaa eduskunnan yksimielisyydelle.

Vuonna 1926 perustettu Yleisradio on kansallinen viestintä- ja kulttuurilaitos. Yleisradio on paljon enemmän kuin pelkkä joukkotiedotusväline, se kuuluu laitoksena kansalliseen perintöömme. Ei ole samantekevää, miten laitos voi ja miten sitä johdetaan.

Yle joutui rahoituskriisiin monesta syystä. Suurin syy oli vapaamatkustaminen. Suuri osa itseään lainkuuliaisiksi nimittävistä kansalaisista jätti tv-lupamaksun maksamatta. Yle-veron erottaa tv-maksusta se, että lupatarkastajaa voi juosta karkuun, verottajaa ei.

Kun pinnarit laitetaan kuriin, tv-maksu alenee. Uusi Yle-vero on 50-140 euroa hengeltä, eikä veroa peritä kaikkein pienituloisimmilta ollenkaan. Useimmilla kansalaisilla maksurasitus pienenee. Hyvää on myös, että maksu on mitoitettu tulojen mukaan – suurituloiset maksavat enemmän kuin pienituloiset.

Ylen tehtävä on hoitaa viestinnän julkista palvelua. Siihen kuuluu nippu laadukkaita tv-kanavia, lukuisia radiokanavia ja maakunnallisia tv- ja radio-ohjelmia, uutisia, urheilua ja kulttuuria. Yle palvelee kaikilla kansalliskielillä, suomeksi, ruotsiksi ja saameksi. Ylen tehtäviin kuuluu huolehtia myös erityisryhmien, kuten kuulovammaisten ohjelmapalveluista.

Sen lisäksi Yle on paljon muuta. Ylessä on kansakunnan muisti, jota voi selata elävästä arkistosta ja muista Ylen loistavista internet-palveluista.

Nyt tehty ratkaisu on kirvoittanut kieliä Ylen kanssa kilpailevien kaupallisten yhtiöiden edustajien riveissä. Varsinkin maan suurin lehti Helsingin Sanomat sekä Alma Median lehdet ovat kritisoineet päätöstä.

Arvostelijat ovat sanoneet happamissaan, että Ylelle koittaa ainainen kesä, kun sen rahoitus varmistetaan verolla. On epäilty, että tämä saa Ylen korskumaan pilttuussaan ja hamuilemaan ruohoa aidan toiselta puolelta kaupallisten yhtiöiden tontilta.

Yle on tietenkin voimakas toimija, ja sellainen sen pitää myös olla. Suurten kansainvälisten mediatalojen kritiikki on silti puhdasta omaan napaan tuijottamista. Yle ei ole tulossa sanomalehtien tontille, mutta pörssiyhtiöiden mediatalot ovat kyllä rakentamassa saunojaan Ylen pihapiiriin.

Ylen merkitys kansallisena tiedonvälittäjänä säilyy. Myös sähköisellä puolella tarvitaan yhteisessä omistuksessa oleva korkeatasoinen viestintäyhtiö, joka ymmärtää kansallisen kulttuuriperinnön merkityksen. Ylen kilpailijat ovat tänä päivänä kansainvälisiä suuryhtiöitä, joissa raha ratkaisee. MTV3 on ruotsalaisen Bonnierin perheen omistuksessa ja Nelosen puolestaan omistaa Sanoma, joka on kansainvälinen pörssiyhtiö.

Voidaan sanoa, että Ylelle on nyt annettu eväät, joilla sen on mahdollista selvitä hyvin tehtävistään. Samaan aikaan on myös lausuttava varoituksen sana.

Kansallinen yleisradioyhtiö voi säilyttää arvostetun asemansa vain, kun se noudattaa ohjelmapolitiikassaan tinkimättömästi journalismin eettisiä periaatteita. Kenelläkään, mutta varsinkaan Ylellä ei ole varaa jäädä kiinni huonosta journalismista.

Laatuvaatimus ei tee Ylestä hampaatonta. Vahtikoiralla ja rakkikoiralla on iso ero. Ylen on oltava vallan vahti.

Suomi tarvitsee vahvan, osaavan ja valtakunnallisen Ylen. Sellaisen Yleisradion rakentamiseen on olemassa jatkossakin kaikki edellytykset.