Vajaa juhlaistunto
”Kauhajoen henki olisi tarpeen myös tämän päivän eduskunnassa.”Talvisodan syttymisestä tuli sunnuntaina kuluneeksi 75 vuotta. Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen pakotti myös eduskunnan kymmeneksi viikoksi evakkoon – kansanvallan julkisuudelta varjeltuna väistötilana toimi Kauhajoen yhteiskoulu.
Maanantaina nykyinen eduskunta järjesti evakkoretken muistoksi Kauhajoella juhlaistunnon. Puhemies Eero Heinäluoman (sd.) mukaan istunnolla kunnioitettiin aikaisempien sukupolvien työtä kansanvallan hyväksi ”niin rintamalla kuin myös rauhan töissä”.
Kunnioitukselle on taatusti syytä. Britannian ohella Suomi oli ainoa Euroopan maa, jossa parlamentti jatkoi työtään sodasta huolimatta.
Vaikka sotatilassa olevan maan komentosuhteet muuttuvat ja välitön päätösvalta siirtyy sodanjohdolle, oli eduskunnan kokoontumisella Suomelle suuri merkitys. Se viestitti paitsi kotimaassa, myös maailmalle nuoren kansakunnan yhtenäisyydestä kriisin keskellä.
Ilman yhtenäisyyttä historia olisi luultavasti hyvin erilainen. Suomen itsenäistymisestä ja sitä seuranneesta raskaasta kansalaissodasta oli tuolloin kulunut vain parikymmentä vuotta.
Kauhajoen maanantainen täysistunto jäi kuitenkin vajaaksi. Arvokkaaseen tilaisuuteen ehti osallistumaan vain noin 40 kansanedustajaa.
On ymmärrettävää, että edustajilla riittää tekemistä maan nykyistenkin ongelmien kanssa. Silti juuri nykyiset ongelmat ja Euroopan uhkakuvat olisivat olleet hyvä syy palata suuremmalla porukalla muistelemaan 75 vuoden takaisia tapahtumia.
Juhlapuheessaan puhemies Heinäluoma toivoi, että vanha Kauhajoen henki tarttuisi myös tämän päivän eduskuntaan. Sille olisi varmasti tarvetta, mutta nyt turhan moni edustaja vältti tartunnan poissaolollaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
