Mavi nousi mitaleille
Esimerkiksi Britanniassa farmarit odottavat edelleen rahojaan.Maaseutuvirasto Mavi oli viime vuonna työssään EU:n parhaimmistoa. Uusi ohjelmakausi tuotti Mavin sisarvirastoille useissa EU-maissa pahoja ongelmia viljelijätukien maksatuksissa. Esimerkiksi Britanniassa farmarit odottavat edelleen rahojaan (MT 15.1.).
Mavin toimintaa on kritisoitu paljon. Osa kritiikistä on ollut perusteltua, mutta viraston niskaan on kaatunut myös viljelijöiden tuskaa tuotannon heikosta taloudesta. Lisäksi Mavi on joutunut syntipukiksi asioissa, joista vastuu kuuluu poliitikoille. Suomessa sekä hallinto että kansalaiset vaativat toisiltaan täsmällisyyttä. Ehkä siksi systeemi toimii kohtalaisesti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

