Elävä maaseutu vaatii päätöksiä

Yhteiskunnan kehityssuunnat eivät ole sattumanvaraisia eivätkä luonnonlakien sanelemia. Yhteiskuntaan vaikutetaan poliittisilla päätöksillä. Jos emme tähän uskoisi, voisimme saman tien luopua päätöksentekojärjestelmistämme.

Viime vuodet Suomessa on vallinnut ennennäkemätön keskittämisaalto. Sitä on selitetty luonnollisella, keskittyvän talouden ohjaamalla muuttoliikkeellä.

Talous luonnollisesti ohjaa ihmisten valintoja. Väistyvän pääministerin Jyrki Kataisen (kok.) hallitus jää kuitenkin historiaan maaseutu-Suomea kurittaneella keskittämispolitiikallaan.

Viime eduskuntavaalien jälkeen hallituksen muodostivat kuusi kaupunkipuoluetta. Maaseudulla suurimman kannatuksen keränneet keskusta ja perussuomalaiset – maalaisliiton perilliset – päätyivät oppositioon.

Kataisen sixpackilla oli jo alunperin hyvin vähän asioita, joista sen puolueet olisivat olleet läheskään yksimieleisiä. Ei ollut yllätys, että helpoimmin hallitus pääsi sopuun maaseutu-Suomea koskevista leikkauksista ja väkipakolla ajetuista rakenneuudistuksista.

Tieverkon rapautuminen, julkisten palveluiden lopettaminen ja maaseutua koskevat määrärahaleikkaukset eivät ole sattumaa, vaan poliittisen päätöksenteon tulosta. Näillä jokapäiväisillä päätöksillä vaikutetaan siihen, millainen Suomi on tulevaisuudessa.

Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskus hahmotteli Tuomas Kuhmosen johdolla maaseudulle neljä tulevaisuuskuvaa. Tutkijoiden karkeassa jaottelussa tulevaisuuden maaseutu voisi olla biotalouden onnela, siirtomaatalous, museo- tai saarekemaaseutu (MT 30.5.).

Biotalouden onnelassa yhä arvokkaampia luonnonvaroja käytettäisiin kestävästi maaseudun osaavien ja yrittävien ihmisten voimin. Siirtomaataloudessa kasvavan arvon korjaisivat kansainväliset sijoittajat.

Museomaaseutuun päädyttäisiin luonnonvarojen käyttöä ja asumista rajoittamalla. Saarekemaaseudun syntyä taas ruokkisi luonnonvarojen arvon vähentyminen, jolloin niitä hyödynnettäisiin vain talouden keskittymien läheisyydessä.

Maaseudun tulevaisuuskuvat ovat pelkistettyjä malleja, mutta ne ovat eri politiikkatavoitteita vasten helposti tunnistettavissa.

Siirtomaaksi tai talouden saarekkeiksi maaseutu päätyy, jos yhteiskunta jättää sen kansainvälisten markkinoiden vapaaksi temmellyskentäksi. Biotalouden onnela tai museomaaseutu taas voidaan saavuttaa vain tietoisilla poliittisilla päätöksillä.

On selvää, että tutkijoiden esittämistä vaihtoehdoista Suomen pitää määrätietoisesti tavoitella biotalouden onnelaa. Kaikki muut kehityssuunnat ovat onnettomia ja koko kansantaloudelle vahingollisia – elleivät peräti vaarallisia.

Määrätietoinen tavoittelu tarkoittaa myös määrätietoista politiikkaa. Sellaista Suomella ei maaseudun osalta tällä hetkellä ole.

Pelkät poliittiset päätökset eivät tietenkään yksin riitä, vaan lisäksi tarvitaan maaseudun vihreiden elinkeinojen harjoittajilta kykyä ja halua kehittää toimintaansa. Tarvitaan innostusta ja yrittäjähenkeä.

Biotalous – ruoka, metsän jalosteet ja uusiutuva energia – nähdään lähes yksimielisesti Suomen tulevaisuuden kasvualaksi ja hyvinvoinnin perustaksi. Sen vaatimaa innostusta ja yrittäjähenkeä uhkaavat kuitenkin äärimmäinen hallinnointi- ja museointi-into.

Suomi tarvitsee nykyisen hapuilun sijasta tasapainoista ja kansalaisten uskoa lisäävää yhteiskuntapolitiikkaa. Muuten tulevaisuutemme ei ole biotalouden onnela, vaan kurjistuva siirtomaa ja menetetyn hyvinvoinnin ulkoilmamuseo.