Lain suoja tarpeen
”Yrittäjät ovat joutuneet toistuvasti aktivistien häirinnän kohteeksi.”Maaseudun yrittäjäjärjestöt jättivät viime viikolla oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille (r.) lakialoitteen yrittäjien rikosoikeudellisen suojan parantamiseksi. Järjestöt haluavat lain nykyistä selvemmin tuomitsevan erilaisten aktivistien tunkeutumisen yrityksiin (MT 13.9.).
Aloitteen jättäjinä olivat tuottajajärjestöt MTK ja SLC, turkiseläinten kasvattajat sekä koneyrittäjät. Näiden kaikkien jäsenet ovat viime vuosina joutuneet toistuvasti aktivistien häirinnän kohteeksi.
Lainsäädännöllisesti maaseudun yrittäjien turva on osoittautunut puutteelliseksi. Tuotantoympäristöä ei ole katsottu kotirauhan piiriin kuuluvaksi.
Myöskään julkisrauhan turvaaviin pykäliin vetoaminen ei ole ollut elinkeinoille avuksi. Tapauksia on harvoin lähdetty edes selvittämään viranomaisvoimin.
Taajamissa ja teollisuusalueilla yritysten on helpompi suojautua ei-toivotuilta vierailta. Toimitilat voidaan aidata ja lukita. Myös vartiointipalvelut ovat helpommin käytettävissä.
Tällaisiin keinoihin ei maaseudulla ole totuttu. Eikä niitä sinne halutakaan – mieluiten toimittaisiin avoimesti osana ympäröivää yhteisöä.
Luottamus ja avoimuus ovat kuitenkin tuottaneet ikäviä yllätyksiä.
Kodin piiriin yön pimeydessä tunkeutuvat kutsumattomat vieraat ovat henkisestikin raskas kokemus. Ennen kaikkea tällainen häiriköinti on kuitenkin vaaraksi tuotantoeläimille ja aiheuttaa myös riskin eläintautien leviämiseen.
Tiloille tai koneisiin tunkeutuvat ja vahinkoa aiheuttavat aktivistit kokevat olevansa ideologisella asialla. Käytännössä uhriksi ja laskun maksajaksi joutuu elinkeinoaan harjoittava yksityistalous.
Lain puutteet kannustavat aktivistien toimintaa suuntaan, jota ei voi hyväksyä. Oikeusministerillä on mahdollisuus nämä puutteet korjata.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
