Hallituspuolueet palaavat ruotuun
”Maaseudun rakentaminen on viime vuosina vaikeutunut.”Eilen pidettyjen kunnallisvaalien pääteemaksi nousi se, ettei hallitus saanut tai ei ehkä edes halunnut saada aikaan esitystä kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen (sote) järjestämisestä tulevaisuudessa. Kuntien ja kuntalaisten kannalta kysymys on yksi tärkeimmistä ellei tärkein.
Vaalikeskusteluista sai sen käsityksen, että hallitus on ajautunut kuntauudistuksessa ja siihen oleellisesti liittyvässä sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksessa täysin konkeloon.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä kiistassa on kysymys pienistä yksityiskohdista. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan kysymys on siitä, ettei uudistuksen avulla pidä edistää palvelujen yksityistämistä.
Kiista on kulminoitunut peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) ja sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok.) keskinäiseksi epäluottamukseksi. Ministerit ottivat yhteen myös vanhuspalvelulain yhteydessä.
Sote-uudistuksen ympärille nostatettu ”ideologinen kiista” kuivuu todennäköisesti kasaan lähitulevaisuudessa. Se miten julkinen nokittelu ja riitely vaikuttavat hallituksen työskentelyyn, riippuu oleellisesti kuntavaalien tuloksesta. Jos hallituspuolueiden keskinäiset voimasuhteet säilyivät ennallaan, unohtuvat vaalienaluspuheet nopeasti.
Uudistusta käsittelevää hallituksen sosiaali- ja terveyspoliittiseen ministerityöryhmään kuuluvan kehitysministerin Heidi Hautalan (vihr.) mukaan kiistassa näkyi paljon vaali-intoa. Hautala uskoo, että asiassa palataan päiväjärjestykseen pian vaalien jälkeen. (MT 26.10.)
Hallitus jatkaa kuntauudistuksen tekemistä kuntavaalien jälkeen entiseen tapaan. Hautala muistuttaa, että hallituksen peruslinja kunta- ja sote-uudistuksissa on selvä. Hänen mukaansa sote-uudistus jatkuu nyt selvitysmiesten lähettämisellä kuntiin ja kuntien lausuntokierroksella.
Jo edellisten hallitusten aikana on syntynyt tapa, että hallituksen eri sektoreiden ministerit saavat toimia omalla alallaan melko vapaasti. Eri ministeriöistä tulevat esitykset muuttuvat sellaisinaan hallituksen esityksiksi.
Kuntarakenteen ja sote-uudistuksen lisäksi tärkeä kuntalaisia koskeva asia on kaavoituspolitiikka. Siihen on tulossa muutoksia, vaikka maaseudun rakentaminen on viime vuosina vaikeutunut jo muutenkin.
Kuntavaalien alla maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) puuttui kirjoituksessaan ympäristöministeriön johdolla valmisteltavaan ympäristönsuojelulain uudistamiseen. (MT 26.10.)
Asiaa valmisteleva työryhmä jätti hiljattain ehdotuksensa siitä, miten elinkeinotoiminnan sijoituspaikan luonnonarvoja suojeltaisiin ympäristönsuojelulaissa. Koskisen mielestä ehdotus on liian yleinen, ehdoton ja maanomistajien oikeusturvaa vaarantava. Maa- ja metsätalousministeriö on jättänyt ehdotukseen eriävän mielipiteen.
Koskinen puuttui myös siihen, että aluehallintovirastosta haettavien ympäristölupien käsittelyajat ovat hävyttömän pitkiä. Hänen mielestään kunnat voisivat myöntää kaikki rakentamiseen liittyvät luvat. Koskisen mukaan navetan luvittaminen ei ole mitään rakettitiedettä ja kunnilla riittää asiantuntemus rakennus- ja ympäristölupien myöntämiseen.
Koskisen kannanotto on maaseudun, maatalouden ja kuntien itsehallinnon kehityksen kannalta tärkeä. Toivottavasti hän ja hänen edustamansa puolue ovat asian suhteen tosissaan myös nyt kuntavaalien jälkeen.
Äänestäjien kuluttajansuojan kannalta on tärkeää, etteivät mielipiteet muutu äänestyspaikkojen sulkeuduttua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
