Nykyvauhdilla maatalous on vaarassa hiipua Suomesta

Tuotannon lopettanut tila. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Kivimäki

Pääkirjoitus|Politiikka

30.6.202505:30

Pääkirjoitus

Juhani Reku

Vuotuisessa peltotukien haussa tehdyistä hakemuksista on tullut hyvä mittari sille, miten moni tila on edeltävän vuoden aikana lopettanut tuotannon ja kuinka kovaksi tilojen lopettamistahti on kiihtynyt. Näin siksi, että käytännössä jokaisen maatilan on pärjätäkseen haettava viljeltävien hehtaarien perusteella maksettavia pinta-alatukia.

Vuodesta 2023 osattiin jo etukäteen ennakoida ison lopettamisaallon vuotta, sillä tuolloin otettiin käyttöön uusi tukijärjestelmä uusine tukineen ja tukiehtoineen. Monelle tilalle tukiehtojen muutokset tiesivät entistä isompaa työmäärää entistä pienemmällä korvauksella.

Iso muutos aiempaan oli sekin, että vuodesta 2023 lähtien tukia on ollut mahdollista hakea ainoastaan sähköisesti. Vielä edellisenä vuonna noin viisi prosenttia tiloista haki tukensa paperilomakkeella, joten näiden tilojen täytyi vuonna 2023 joko järjestää tukihakunsa toisin tai lopettaa viljely.

Juuri samansuuruinen joukko, viisi prosenttia tiloista, lopetti tuotantonsa vuonna 2023.

Tuosta vuodesta ei kuitenkaan tullut sellaista rajapyykkiä, jonka yli jatkaneet tilat aiempaa suuremmalla todennäköisyydellä harjoittaisivat tuotantoa vielä tulevaisuudessakin. Jo viime vuonna sekä tuotantonsa lopettaneiden lukumäärä että osuus kasvoivat selvästi suuremmaksi kuin ennen vuotta 2023.

Sama toistui pari viikkoa sitten päättyneessä tämän vuoden tukihaussa: lukumäärällisesti tuotantonsa lopetti sama määrä tiloja kuin vuotta aiemminkin, mutta valmiiksi pienemmästä lähtötilanteesta johtuen lopettaneiden tilojen suhteellinen osuus oli kasvanut entisestään.

Lähes kolme prosenttia tiloista on lopettanut sitten viime vuoden kesäkuun. Kahden vuoden takaiseen verrattuna pudotusta on 5,6 prosenttia.

Vaikka yksi mahdollinen tekijä vuoden 2023 lopettamisaallossa olikin tukiehtojen ja tukihaun merkittävä muutos, tärkein tekijä on varmasti maatilojen pitkään jatkunut heikko kannattavuuskehitys.

Jo ennen EU-jäsenyyttä oli selvää, että sisämarkkinoiden myötä avautuvat rajat tuovat Suomen elintarvikemarkkinoille kilpailun, jonka myötä tilojen määrä tulee putoamaan rajusti. Ensimmäisenä EU-jäsenyysvuonna viljelijätukia haki vielä yli 95 500 tilaa, joten määrä on tuosta ajasta pudonnut selvästi alle puoleen.

Kannattavuuskehityksen ajurina on pidetty yleisesti tilakoon kasvattamista. Tämä kehitys on jatkunut koko EU-ajan: vaikka tiloja on vuosi vuodelta yhä vähemmän, tuotannon määrä ei ole ainakaan sanottavasti laskenut.

Tilakoon kasvattaminen ja tuotannon tehostaminen ei ole kuitenkaan merkinnyt kannattavuuden kohentumista. Päinvastoin: mitä ilmeisimmin uusia tiloja putoaa heikosti kannattavien joukkoon sitä mukaa kun tuohon ryhmään aiemmin kuuluneita tiloja lopettaa.

Vaikka osa tiloista onkin onnistunut tekemään tuotannostaan kannattavaa, merkittävällä osalla satsaukset valuvat elintarvikeketjun muiden lenkkien hyväksi. Erityisesti kauppa on tässä onnistunut erinomaisesti.

Erityisen huolestuttava ilmiö tuoreissa tukihakutilastoissa on tilamäärän kääntyminen voimakkaaseen laskuun kahdessa merkittävässä maatalousmaakunnassa. Sekä Etelä-Pohjanmaalla että Pohjois-Savossa tilojen määrä väheni tänä ja viime vuonna enemmän kuin koko maassa keskimäärin.

Syy ilmiöön saattaa olla se, että tilaansa määrätietoisesti ensimmäisinä EU-vuosikymmeninä kehittäneet viljelijät ovat tulleet eläkeiän kynnykselle tai jo ylittäneet sen. Tällaisilla tiloilla tuotannon jatkaminen ja siirtäminen seuraavalle sukupolvelle vaatisi investointeja ja uutta kehitysharppausta.

Koska maatalouden näkymät eivät ole häävit, päädytäänkin tuotannon lopettamiseen.

Viitteitä tästä antavat muun muassa viime vuosien vähäiset investointituet. Nykytahdillaan maatalousinvestoinnit eivät enää riitä viemään Suomen elintarviketuotantoa eteenpäin.