Turvepeltojen ennallistamisessa edessä vielä iso urakka, jotta lopputulos olisi oikeudenmukainen
Yksittäisistä onnistumiskertomuksista ei pidä vetää sellaista johtopäätöstä, että turvepeltojen ennallistaminen tuottaisi automaattisesti taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävän lopputuloksen.
Kosteikoksi ennallistettavaa entistä turvepeltoa. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen12.11.202504:00
EU:n ennallistamisasetuksen vaatimukset täyttääkseen Suomi aikoo vuoteen 2050 mennessä ennallistaa puolet maamme kaikkien turvepeltojen pinta-alasta. Turvekerrokseltaan vähintään 40-senttisiä, viljelijätukia saavia peltoja arvioidaan olevan Suomessa noin 230 000 hehtaaria.
Vähintään kolmannes tästä alasta olisi vetettävä. Se tarkoittaa useimmiten peruskuivatusrakenteiden poistamista niin, että pohjaveden pinta nousee lähelle maan pintaa. Ilman vedenpinnan korkeuden säädöt mahdollistavan ojitusjärjestelmän rakentamista tämä vähintäänkin vaikeuttaa tavanomaisia viljelytoimia. Sen sijaan kosteaviljely eli erilaisten kosteikkokasvien tuottaminen kaupalliseen käyttöön olisi mahdollisesti näilläkin alueilla sallittua, joskin sadon kaupallistamiseen on matkaa vielä pitkästi.
Kertomukset yksittäisistä onnistumisista eivät saa vääristä kokonaiskuvaa.
Ennallistamisasetuksella tavoitellaan sekä ilmastopäästöjen vähentämistä että ihmistoiminnan vuoksi heikentyneiden elinympäristöjen elpymistä. Turvepeltotoimet ovat kiistatta tehokas keino kumpaankin: ne vähentävät tuntuvasti kasvihuonekaasupäästöjä, parantavat vesistöjen tilaa sekä lisäävät luonnon monimuotoisuutta.
Kääntöpuolella ovat kuitenkin kustannukset ja menetykset maanomistajille. Lukemattomat suomalaiset maatilat sijaitsevat alueella, joissa ennallistamiseen menetettyä alaa ei ole mahdollista kannattavasti korvata pellolla, joka sijaitsisi ilmastopäästöjen kannalta paremmalla kivennäismaalla. Siksi ennallistamisasetus ja sen kansallinen toimeenpano herättävät ymmärrettävää huolta. Tämä kävi selväksi Parkanossa, jossa maa- ja metsätalousministeriö pari viikkoa sitten järjesti ennallistamisasetusta koskevan kuulemistilaisuuden maanomistajille (MT 30.10.).
Turvemaavaltaisten alueiden tilojen kannalta kohtalonkysymys onkin se, miten vastuut ennallistamisesta jaetaan ja miten aiheutuvat kustannukset katetaan.
Oikeudenmukaisen siirtymän periaate edellyttää, että turvepeltotoimien kohdistamisessa vältetään vaikutuksia aktiivista ruoantuotantoa harjoittaville maatalousyrittäjille. Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan Suomessa on vähintään 7 600 hehtaaria pitkään ruoantuotannon ulkopuolella olleita turvepeltoja. Vielä enemmän on kokonaan käytöstä poistettuja turvepeltoja. Niitä on Luken arvion mukaan yli 60 000 hehtaaria. Näiden pitäisi olla ensisijaisia ennallistamiskohteita.
MT esitteli maanantaina Suomussalmella 1990-luvulla viljelystä poistetulle pellolle rakennetun 12 hehtaarin ilmasto- ja lintukosteikon. Se on kajaanilaisen Esa Kumpulaisen sekä lukuisien lähiseudun talkoolaisten yhteisponnistus ja hieno esimerkki siitä, mihin ennallistamalla voidaan parhaimmillaan päästä.
Samaan aikaan on kuitenkin pidettävä huoli siitä, etteivät kertomukset yksittäisistä onnistumisista vääristä kokonaiskuvaa. Ne eivät ole tae siitä, että lopputulos olisi aina paitsi ympäristöllisesti kestävä myös taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä. Monen maaseudulla elinkeinoaan harjoittavan edessään näkemä uhka on todellinen ja perusteltu. On iso riski, että taloudelliset vastuut kaatuvat suurelta osin maanomistajan kannettavaksi tai että elämisen ja elinkeinotoiminnan edellytykset alueella heikkenevät merkittävästi.
Ennallistamista puolustavissa puheenvuoroissa muistutetaan tavan takaa ennallistamisen tuottamista taloudellisista hyödyistä ja uusista työpaikoista. Näitä kannanottoja punnitessa on tärkeää verrata sitä, kuka toimenpiteistä hyötyy ja kenen kannettavaksi jäävät menetykset. Menettääkö maanomistaja ansaintamahdollisuutensa ja omaisuutensa tuoton samaan aikaan kun ennallistamisen kustannuksiin saadut rahat siirtyvät ympäristökonsulttien ja muiden asiantuntijoiden periminä palkkioina kaupunkeihin?
Se ei lisää maaseudun elinvoimaa, että raha käy maakunnissa kääntymässä, ja tämän jälkeen jäljellä on vain alueita, joilla iso osa elinkeinotoiminnasta ja ansainnasta on tehty mahdottomaksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
