Liikaa tulkittavaa
"Epäselvää hallintoa ei voi pitää hyvänä hallintona."Maatalouden ja vesistöjen suhdetta määritellään Suomessa ja EU:ssa kymmenillä, ellei sadoilla säädöksillä. Siksi ei ole yllättävää, että kahdessa peräkkäisessä Maaseudun Tulevaisuudessa (MT 10.5. ja MT 13.5.) on isot uutiset säädöksien vaikeista tulkinnoista.
Viime perjantaina kävi ilmi, että tuoreessa vesilaissa pelto- ja metsäojituksia koskevaa maanomistajan ilmoitusvelvollisuutta tulkitaan epäselvin ja epäyhtenäisin perustein. Maanantain MT puolestaan kertoi, kuinka Suomen ympäristökeskuksen uomarekisteri tuo viljelymaille sellaisia ”vesistöjä”, joista ei aiemmin ole ollut tietoakaan.
Molemmat tapaukset ovat ikäviä viljelijän oikeusturvan kannalta. Vaikka oikeudet käytännön ratkaisuissa huomioitaisiinkin, ei epäselvää ja tulkinnoiltaan vaihtelevaa hallintoa voi pitää hyvänä hallintona.
Viime vuoden alusta maanomistajan on pitänyt tehdä ”muusta kuin vähäisestä” ojituksesta ilmoitus alueen elykeskukseen. Ilmoituksen perusteella elykeskus on puolestaan pohtinut, pitääkö ojitukselle hakea erikseen lupa aluehallintovirastosta.
Ojituksen ”vähäisyys” on määritelmänä täysin tulkinnanvarainen. On hyvä, jos tämä tulkinta jätetään maanomistajalle, mutta siihen tulkintaan pitäisi hallinnonkin sitten sitoutua.
Uomarekisterin ongelma liittyy puolestaan siihen, että maataloustukien valvontaa ohjaava Maaseutuvirasto on ottanut virheitä sisältävän rekisterin valvontatyökalukseen. Rekisteriin kirjatut uomat katsotaan Mavissa vesistöiksi, joiden varjelemiseksi viljelijä on sitoutunut monien määräysten noudattamiseen.
Suomen ympäristökeskuksen mukaan koko rekisteriä ei pitäisi käyttää maatalouden vesiensuojelun valvontaan. Mavi puolestaan vaatii Sykeä korjaamaan rekisterinsä.
Viljelijää hirvittää, tuleeko hän jälleen tietämättään rikkoneeksi viljelytukien ympäristöehtoja. Kyse on paitsi hallinnollisesta vaivasta, myös viljelijän tuloista.
Lääkkeeksi epäselviin tapauksiin tarjotaan paikallista tulkintaa. Se on hyvä lääke, mutta vaatii tulkitsijalta toimivaa maalaisjärkeä.
Voidaanko sellainen ylellisyys taata?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
