Lakko pahaan aikaan
Työrauha olisi työmarkkinoilla nyt välttämätön.Pyrkimys rauhalliseen ja vakaaseen työmarkkinasyksyyn kariutui torstai-iltana. Metalliliitto sekä teollisuuden toimihenkilöitä edustava ammattiliitto Pro hylkäsivät valtakunnansovittelijan alalle tarjoaman sovintoesityksen.
Lakko teknologiateollisuuden suurissa vientiyrityksissä alkoi heti perjantaina.
Vaikka hallitus vielä perjantaina valoi uskoa yhtenäiseen sopimuslinjaan, saattoi suuren toimialan irtautuminen vetää käytännössä pohjan keskusjärjestöjen työltä.
Teknologiateollisuudessa ratkaisu jäi kiinni ennen kaikkea rahasta. Ala on useilla työmarkkinakierroksilla ollut päänavaaja, jolloin moni toimiala on yltänyt omissa neuvotteluissaan rinnalle ja ohi. Tämä näkyi nyt huonona valmiutena sopimiseen.
Hyvä työmies on aina palkkansa ansainnut ja usein palkankorotuksenkin. Nyt työmarkkinoiden konfliktit tulevat kuitenkin mahdollisimman huonoon aikaan.
Euron kriisi ja Euroopan talouden vakavat ongelmat iskevät myös Suomeen. Niistä voidaan selvitä ainoastaan suomalaisella työllä, jonka suojelemiseen lakkoilu ei tässä tilanteessa ole oikea lääke.
Suurilla vientiyrityksillä on tuotantolaitoksia myös Suomen ulkopuolella. Paitsi kustannusten nousu, myös työmarkkinakonfliktit ovat omiaan kiihdyttämään työpaikkojen siirtymistä pois Suomesta.
On enemmän kuin toivottavaa, että lakko saataisiin loppumaan pikaisesti. Kiistan osapuolet eivät tappele ainoastaan keskinäisestä lyhyen ajan tulonjaostaan, vaan konfliktilla on koko yhteiskuntaa ja kansantaloutta koskeva ulottuvuus.
Työrauha työmarkkinoilla olisi nyt välttämättömiä. Hallitus on sen puolesta luvannut vähintään riittävästi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
