S-ryhmä näyttää surutta valtaansa

Maaseudun Tulevaisuus uutisoi pari viikkoa sitten suurten kauppaketjujen ylivallasta Suomen ruokamarkkinoilla. MT:n teettämän laajan kyselyn mukaan kaupat sanelevat sopimusehdot ruokateollisuudelle, painostavat yrityksiä, eivätkä kaupalle tavaraa toimittavat yritykset uskalla puuttua kaltoinkohteluun (MT 14.8.).

Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV arvioi MT:n uutisen perusteella kaupan toimintatapojen olevan "harmaalla alueella" (MT 16.8.). Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) puolestaan lupasi julkistaa omat esityksensä kauppatapojen siivoamiseksi vielä syksyn aikana.

Ei ollut yllätys, että kaupan edunvalvoja Päivittäistavarakauppa ry. hermostui MT:n uutisesta. Epäkohtien esiin nostaminen saa kaupan – ja aivan aiheesta – pelkäämään, että sen valta-asemaan puututaan.

Maan suurin ruokakauppias, määräävässä markkina-asemassa oleva S-ryhmä vastasi keskusteluun omalla tavallaan. Se ilmoitti keskiviikkona uudesta halpuutuskampanjastaan, joka laskee satojen elintarvikkeiden hintoja ketjun kaupoissa.

Halpuutettavien listalla on useita tuotteita, joiden kuluttajahinta laskee kymmeniä prosentteja. Merkille pantavaa on, että kaupan omat merkit johtavat kampanjaa – se on vallankäyttöä kotimaisen ruokateollisuuden tunnettuja brändejä kohtaan.

Kuluttajille halpuutus on luonnollisesti ilouutinen – ruokayrityksille ja maatiloille se on ilmoitus raa'an pudotuspelin kiihtymisestä.

S-ryhmä lienee suunnitellut uutta halpuutusaaltoaan jo pidempään. Sen ajoitus keskelle kaupan markkinavallasta käytävää keskustelua ei vaikuta silti sattumalta.

Suuri kauppias viis veisaa toimintaansa liitetyistä epäkohdista. Halpuutuksella se näyttää ja käyttää surutta valtaansa suhteessa muuhun ruokaketjuun.

Kauppa ja ruokateollisuuden edunvalvoja ETL ovat puhuneet sen puolesta, että ala itse korjaisi sopimuskäytäntöjään. Kaikesta päätellen tämä toimintatapa tuottaa tuloksia tuskallisen hitaasti, jos laisinkaan.

On hyvä, että hallitus ruokaministeri Lepän johdolla valmistelee toimia kaupan vallan hillitsemiseksi. Sekin tie voi olla tuskallisen hidas. Varmaa on myös, että kauppa vastustaa valtaansa puuttumista kaikin keinoin.

Sääntöjen perkauksen ohella pitää myös tehdä nopeasti se, minkä nykysäännöt mahdollistavat. Kaivatun ruokakaupan valvojan tehtäviin voisi ensivaiheessa tarttua Kilpailu- ja kuluttajavirasto. Se valvoo jo nyt S- ja K-ketjuja niiden määräävän markkina-aseman perusteella.

KKV ei ole toistaiseksi kiinnostunut ruokakaupasta, koska kauppojen kova kilpailu kuluttajamarkkinoilla on laskenut ruuan hintaa. Viestit siitä, kuinka vahva kauppa toimii ostajana, KKV:n pitää ottaa vakavasti.

MT:n selvityksen perusteella kauppa käyttää ostajana valtaansa tavalla, joka ei ole vapaan kilpailun eikä lopulta kuluttajankaan etu.

Viranomaista luulisi kiinnostavan esimerkiksi sen, kuinka kauppa käyttää muilta salattua markkinatietoaan kilpailuttaessaan tavarantoimittajia. Myös sopimuskäytännöt on syytä läpivalaista.

Jos ongelmia ei ole – kuten kauppa väittää – ei varmaan ole ongelma sekään, jos viranomainen väitettyjä väärinkäytöksiä selvittää. Jo tieto KKV:n tai ruokamarkkina-asiamiehen mahdollisesta ratsiasta voisi kummasti siistiä toimintatapoja.

Kaupan ylivallan keskeinen ongelma on, etteivät muut ruokaketjun toimijat saa osaansa ketjun tulonjaossa. Heikkoa tulosta tekevät ruokayritykset siirtävät ongelmansa edelleen maatiloille surkeina tuottajahintoina.

Maatalouden vuosia jatkunut ahdinko nähdään jo alan ulkopuolellakin uhkaksi suomalaisten ruokaturvalle. Tässä tilanteessa jo valmiiksi alhaisten hintojen alentaminen ei ole vastuullista toimintaa.