EU:n metsäpäätös nyt koko hallituksen asia

EU-maiden ympäristöministerit linjasivat perjantai-iltana Luxemburgissa kantansa metsien asemaan unionin ilmastopolitiikassa. Neuvoston kokouksesta ulos käveli huonotuulinen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.). Tiilikaisen kollegat päätyivät lulucf-esityksessään laskentamalliin, joka voi lähivuosina muuttaa Suomen metsät hiilinielusta päästölähteeksi.

Ympäristöneuvoston päätös on pettymys Suomelle. Vaikka kompromissi sallisi Suomen lisäävän hakkuita noin kuudella miljoonalla kuutiometrillä vuodessa, se edelleen muodostaisi rajoitteen metsien tehokkaalle ja järkevälle hoidolle. Metsien muuttaminen hiilinielusta hiilivarastoksi ei palvelisi sen paremmin EU:n ilmastotavoitteitakaan.

Puheenjohtajamaa Viron ajama kompromissi syntyi paineen keskellä, mutta oli silti ikävä yllätys. EU:n parlamentin tuoreeseen linjaukseen verrattuna se pakottaa Suomen vahvaan ja määrätietoiseen vaikuttamiseen ennen lopullista lulucf-päätöstä.

Suomi on EU:ssa sekä metsien että niihin liittyvän osaamisen suurvalta. Kun valtaosa jäsenmaista on hävittänyt metsänsä jo sukupolvia sitten, Suomi on hyvällä metsänhoidolla lisännyt sadassa vuodessa puuvarantojaan miljardilla kuutiolla. Metsissämme on puuta nyt enemmän kuin koskaan, ja ne myös kasvavat ennätysvauhtia.

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila totesi perjantaina, että EU:ssa ovat nyt vastakkain musta hiili ja vihreä biotalous (MT:n verkkolehti 13.10). Onkin selvää, että ilmastopolitiikan taakanjakoon liittyy taustalla suuria taloudellisia intressejä. Pohjimmiltaan kyse on siitä, missä suhteessa hiilitalous osallistuu aiheuttamansa ongelman ratkaisemiseen.

Olisi suorastaan järjetön tilanne, mikäli Suomi joutuisi jatkossa ostamaan metsätalouden harjoittamiseksi päästöoikeuksia mailta, jotka ovat omalla hiilitaseellaan ilmasto-ongelma.

Ympäristöneuvoston lulucf-kanta on päätöksenteon välivaihe. Lopullinen ratkaisu syntyy EU-parlamentin, komission ja jäsenmaiden kolmikanta-päätöksenä. Neuvottelut alkavat käytännössä välittömästi. Päätös on Suomelle erittäin tärkeä.

Ympäristöministeri Tiilikaisen lisäksi Suomen koko hallitus on vaikuttanut aktiivisesti taustalla siihen, etteivät EU:n päätökset estäisi järkevää metsien käyttöä. Nyt hallituksen on siirryttävä taustavaikuttamisesta tekoihin.

Suomella on vahva maine EU:n mallioppilaana. Maineen pitäisi olla pääomaa silloin, kun EU:ssa päätetään meille kansallisesti tärkeistä kysymyksistä. EU:n uskottavuus kokisi Suomessa pahan kolauksen, mikäli hiililobby voittaisi ilmastopäätöksissä puhtaan metsäbiotalouden. Se koettelisi samalla myös hallituksen uskottavuutta.

Metsät ovat ilmastonmuutoksen torjunnassa ratkaisu, eivät ongelma. Itse ongelman ratkaisua helpottaisi, että EU:ssa määrätietoisesti siirryttäisiin fossiilisten raaka-aineiden käytöstä kohti kestävää, uusiutuvien luonnonvarojen biotaloutta. Valitettavasti tähän ei näytä löytyvän riittävästi halua sen paremmin Euroopasta kuin muualtakaan maailmasta.

Tehokas ilmastopolitiikka puuttuisi voimallisesti öljyn ja kivihiilen käyttöön. Sen sijaan EU:ssa näperrellään laskentamallien parissa. Niillä ei näytä välttämättä olevan paljoakaan tekemistä luonnon biologisten prosessien kanssa.

Se, mihin lulucf-ratkaisussa lopulta päädytään, ei ole kohtalon kysymys ilmastonmuutoksen kannalta - ei suuntaan eikä toiseen. Suomen talouden ja työpaikkojen kannalta merkitys on kuitenkin monin verroin suurempi.

Suomi ei voi EU:ssa hyväksyä perusteetonta lisälaskua metsätaloudelleen. Päättäjien tehtävä on huolehtia, ettei tällaista laskua meille lähetetä.