Pelkääkö poliisi pahaa sutta
”EU ei ole esteenä sille, että häirikkösudet pannaan ojennukseen.”Sudet tappoivat muutama päivä sitten Varsinais-Suomessa Mynämäellä maanviljelijältä kolme hiehoa. Asialla oli susilauma, jossa ihmisiin tottunut emo opetti jälkikasvuaan metsästämään lehmihaassa.
Häirikkösusien pesiytymien Lounais-Suomeen on ongelma, josta alueen väestö on joutunut kärsimään vuosikausia. Ensimmäiset sudet alueelle ilmestyivät runsaat kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen susien tekemät tuhot ja uhkaava käytös ovat olleet jatkuva ongelma.
Poliisilain 25 pykälän mukaan vastuu häirikköeläimen poistamisesta on poliisilla.
”Poliisimiehellä on oikeus ottaa kiinni tai lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle. Sama oikeus poliisimiehellä on, jos eläin aiheuttaa huomattavaa vahinkoa omaisuudelle tai vakavasti vaarantaa liikennettä”, sanoo laki.
Varsinais-Suomen poliisilaitos on kieltäytynyt tappamasta tai tapattamasta häirikkösusia. Poliisi ei edes vaivautunut paikalle ennen kuin pari päivää tapahtuman jälkeen.
Lounais-Suomen häirikkösusiongelma tunnetaan. Sudet alueella eivät käyttäydy normaalien ihmistä pelkäävien luontoeläinten tapaan vaan tunkevat ihmisten pihoihin ja karja-aitauksiin.
Myös susien geneettisestä alkuperästä on käyty jatkuvasti keskustelua, sillä osa Suomen susista tiedetään varmuudella koirasusiksi. Viranomaiset jahtaavat parhaillaankin koiran ja suden risteymiä muualla Länsi-Suomessa.
Poliisin on syytä ottaa itseään niskasta kiinni ja hoitaa häirikkösusien aiheuttama ongelma pikaisesti kuntoon. Vetoaminen EU:hun on tässä asiassa turhaa. EU ei ole esteenä sille, että häirikkösudet pannaan ojennukseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
