Suomi jalkapuuhun
Komission varoitus on Suomelle myös häpeärangaistus.EU:n komissio antoi keskiviikkona Suomelle varoituksen huonosta taloudenpidosta. Suomalaisille varoitus ei ole yllätys – samaa asiaa kansalaiset ovat ehtineet kauhistella jo useamman vuoden.
EU:n vakaus- ja kasvusopimukseen perustuen komissio puuttuu jäsenmaan taloudenpitoon, mikäli sen julkisen talouden vaje ylittää kolme prosenttia bkt:stä kahtena vuotena peräkkäin. Samoin käy, jos maan julkinen velka ylittää 60 prosenttia bkt:stä.
Suomi rikkoo tällä hetkellä sopimuksen molempia rajoja. Tämä ei ole EU:ssa ainutkertaista. Useimmat jäsenmaat ovat vuorollaan ajautuneet samaan tilanteeseen.
Vakaus- ja kasvusopimus tehtiin vajaat 20 vuotta sitten turvaksi tulevalle yhteisvaluutalle. Sopimusta murensivat kuitenkin tuoreeltaan suuret jäsenmaat Saksa ja Ranska – ne selvisivät rikkomuksistaan seurauksetta.
Myöhemmin samaa tietä seurasivat muun muassa Italia, Espanja, Portugali, Irlanti ja Kreikka.
Suomen kohdalla varoituksesta voidaan puhua myös häpeärangaistuksena. Vielä muutama vuosi sitten opetimme sormi pystyssä muita euromaita talouskurissa ja vaadimme vakuuksia Kreikka-lainoillemme.
Suomalaisille virkamiehille ja poliitikoille ei ole herkkua päästä EU-tasolla selittelemään maamme talousasioita. Tunne voi olla kuin jalkapuuhun istutetulla.
Suomi selvinnee toistaiseksi komission nuhteilla. Niiden linja taitaa olla melko lähellä sitä, mitä tulevan hallituksen puolueet ovat jo julkisuudessa luvanneet.
Suomen taloudesta asiantuntemusta löytyy kosolti komission sisältäkin. Omana komissaarina meitä on ojentamassa lähes kaksi vaalikautta valtiovarainministerinä ja pääministerinä talouspolitiikkaamme johtanut Jyrki Katainen (kok.).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
