EU tunkee savotalle
”EU:n puuttuminen metsätalouteen on kiusallista ja turhaa.”Suomen metsätyömaille on uutisten mukaan pyrkimässä uusi kymppi. Euroopan komissiossa on herännyt epäilys, ettei jäsenmaissa kenties osata hoitaa metsiä ilman sen opastusta.
Ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen, että Suomi kaipaisi komission ohjeita metsiensä hoidossa. Asian luulisi olevan pikemminkin toisin päin.
Komissio on kuitenkin antamassa EU-parlamentille ehdotuksen EU:n metsienkäsittelyn ohjeistamisesta. Sen mukaan avohakkuita tulisi välttää ja suosia jatkuvaa kasvatusta lisäksi kiertoaikoja pidentäen. Komissio on laskenut, että näin metsät sitoisivat hiiltä nykyistä enemmän (MT 18.5.).
Tarkoitus on varmasti hyvä. Tosin esimerkiksi Suomessa ollaan varsin yksimielisiä, että nopeimmin kasvava metsä sitoo nopeimmin myös ilmakehän hiilidioksidia. Paras kasvu taas varmistuu Suomessa tehokkaimmiksi kehitetyillä kasvatusmenetelmillä.
Suomessa EU:n puuttuminen metsätalouteen koetaan kiusalliseksi ja turhaksi. Sama pätee komission arvioihin metsien hiilitaseesta – samaisen EU:n ansiosta Suomen metsät onnistuttiin Durbanin ilmastokokouksessa muuttamaan joulun alla hiilinielusta peräti päästölähteeksi.
EU:n komission ja parlamentin uskottavuus metsäpoliittisina toimijoina on Suomessa olematon. Niiden kasvavat yritykset sotkeutua maamme metsätalouteen kannattaa pysäyttää rajalle.
Yksittäisen metsänomistajan kannattaa edelleen hakea metsäneuvontaa mieluummin paikalliselta metsänhoitoyhdistykseltä kuin EU:n komissiolta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
