Kiitoksessa kaksi puolta
Kaupan merkkien kasvusta jää vähän kiitosta tuottajalle.Kesko kertoi keskiviikkona jatkavansa Tuottajalle kiitos -kampanjaansa laajentamalla sen maitotuotteisiin. K-kaupat tulevat jatkossa tilittämään kahdesta Pirkka-tuotemerkin maidosta lisähintaa suoraan maidontuottajille. Kampanja ansaitsee kiitoksen – se nostaa esille maatilojen talousvaikeudet ja tukensa kotimaiselle ruualle.
Muutaman MTK-liiton johto moitti tuoreeltaan kampanjan taloudellista merkitystä olemattomaksi (MT:n verkkolehti 16.3.). Toistaiseksi näin varmasti onkin. Vähän on silti tyhjää parempi. Varsinainen varjopuoli kampanjassa on, että Kesko kohdentaa sen omaan Pirkka-tuotemerkkiinsä. Kaupan merkkien kasvusta jää vähän kiitosta tuottajalle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
