Iltakoululla opittavaa
”Hallitus on heräämässä kotimaisen maatalouden ongelmille.Hallitus osoittaa heräämisen merkkejä kotimaisen maatalouden ongelmille. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kertoi maanantaina, että alan tilanne tuodaan koko hallituksen käsittelyyn tammikuussa hallituksen iltakoulussa.
Lukkarin keppiä kyseisessä iltakoulussa heiluttaa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.). Hän on perillä vastuualueestaan. Muulla hallituksella aiheessa riittää välttämätöntä opittavaa.
Pääministeri Jyrki Katainen osoitti huolensa maataloudesta ja erityisesti lihantuotannon kriisiytymisestä pari viikkoa sitten. Katainen epäili MT:n haastattelussa, etteivät ruokamarkkinat ”pelitä” normaaliin tapaan.
Koko hallituksen mukaanottoon pääministeri päätyi tavattuaan maanantaina Jari Koskisen kanssa tuottajien, teollisuuden, kaupan sekä alan neuvonnan ja tutkimuksen edustajia.
Vaikka Suomessa lähes yhteen ääneen vannotaan kotimaisen ruuantuotannon nimiin ja uskotaan sen mahdollisuuksiin, on tilanne maataloudessa muuttunut vaaralliseksi. Tuotantoa ajetaan alas kannattamattomana. Esimerkiksi sikatiloista joka kymmenes lopetti tuotantonsa viime vuoden aikana.
Epävarmuutta aiheuttaa myös EU:n maatalousuudistus, jonka pitäisi astua voimaan jo vuoden kuluttua. Tuottajat kaipaavat päättäjiltä nyt tietoa, rohkaisua ja varmuutta tulevaisuudestaan.
Iltakoulu on hallituksen epävirallinen tapa käsitellä tärkeiksi ja kiireellisiksi katsomiaan asioita. Onkin erittäin tärkeää sitouttaa koko hallitus kotimaisen maatalouden pelastustalkoisiin.
Oma ruoka on Suomen tulevaisuuden kannalta euron kriisiä suurempi kysymys. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila varoitti maanantaina hallitusta siitä, että ruoka-alan mahdollisuudet tapetaan tiukalla kansallisella sääntelyllä.
Myös päättäjien ja hallinnon asenne ovat ratkaisevia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
