Kansallinen varautuminen pitää nostaa etusijalle

EU:n komissio on laatinut esityksen sisämarkkinoiden hätäinstrumentista (SMEI), jolla varauduttaisiin tulevaisuuden kriisi- ja poikkeustilanteisiin. Jos esitetty malli menisi komission esittämässä muodossa läpi, se siirtäisi kriisitilanteissa huomattavan paljon valtaa EU:lle ja nimenomaan komissiolle. Komissio pystyisi pakottamaan yrityksiä sakon uhalla luovuttamaan sille tietoja varastoistaan ja tuotantokapasiteetistaan ja käytännössä sanelemaan, miten yritysten pitää toimintaansa organisoida. (MT 26.9.)

On selvää, että hätäinstrumentti koskisi erityisesti terveydenhuoltoa, mutta myös elintarviketuotanto on yhtä lailla kriittinen toimiala unionin ja sen kansalaisten kannalta.

Moni viljelijä varmasti suhtautuisi myönteisesti siihen, että lannoitetehtaat pakotettaisiin tuottamaan välttämättömiä lannoitteita tuotantokustannusten massiivisesta noususta huolimatta. Lannoitteista ei kuitenkaan synny syötävää ilman muuta elintarvikeketjua. Pakottavat toimet kohdistuisivat näin ollen koko ketjuun.

Komission esitys on saanut osakseen sekä myönteisiä että kriittisiä arvioita. Sitä ei käy kiistäminen, että 447,7 miljoonan asukkaan unionilla on oltava ennalta päätettyjä mekanismeja kriisitilanteiden varalle. EU – kuten sen jäsenmaatkin – ovat vuosikymmeniä pystyneet tuudittautumaan siihen, että vapaat sisämarkkinat pitävät yllä turvallisuutta ja vakautta. Tämä sai ensimmäisen vakavan kolauksensa vuonna 2020 alkaneessa koronapandemiassa ja viimeisen niittinsä Venäjän käynnistämän sodan pahentamassa energiakriisissä.

Toinen kysymys sitten on, millä tavoin kriiseihin reagoidaan.

Suomessa huoltovarmuusorganisaatiota alettiin rakentaa jo heti itsenäistymisen jälkeen. Sotien ja 1970-luvun energiakriisien myötä varautumistoimintaa kehitettiin, kunnes nykymuotoinen Huoltovarmuuskeskus ja sen ympärillä toimiva huoltovarmuusorganisaatio perustettiin vuonna 1991. Saneluun perustuvan järjestelmän sijaan huoltovarmuusorganisaatiossa ovat mukana kaikki keskeiset toimialojen edustajat. Viljelijöitä siinä edustavat tuottajajärjestöt.

EU:ssa olisikin syytä kehittää keinoja, joilla tehostettaisiin kansallista kriisivarautumista sen sijaan, että valtaa keskitettäisiin entisestään Brysseliin.