Nyt puidaan, minkä voidaan
Katovuosi taidetaan suurella osalla tiloista välttää.Viime viikonloppu toi lopulta kauan kaivatun poudan. Suuressa osassa maata on saatu nauttia myös auringonpaisteesta ja vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämpimästä säästä. Kaunis syyssää piristää ketä tahansa, mutta tänä vuonna sillä on erityinen merkitys maatiloille. Intiaanikesä pelastaa paljon siitä, minkä kylmyys ja viikkojen sateet olivat viemässä.
Suomen pelloilla korjataan nyt satoa sen minkä ehditään. Yksin tällä viikolla viljaa saataneen talteen noin miljardi kiloa eli liki kolmannes koko ennakoidusta sadosta. Jokainen poutapäivä jouduttaa lisää korjattavaa. Vaikka satoa jää tänä vuonna peltoon, pahin katovuosi taidetaan silti suurella osalla tiloista välttää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
