Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Lähienergiaa maaseudulta

    ”Tuulivoiman tuotantoon sopivista maista on nyt kysyntää.”

    Kansainvälisen energiapolitiikan tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian tuottamista. Yhtenä keskeisenä syynä tähän on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ja sitä kautta ilmastonmuutoksen torjuminen.

    Euroopan unionin tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä 20 prosentilla vuoden 1990 tasosta. Tavoitteeseen pyritään energian säästämisellä sekä nostamalla uusiutuvan energian osuus vuoteen 2020 mennessä 20 prosenttiin.

    Suomen uusiutuvan energian tavoitteeksi sovittiin 38 prosenttia. Se edellyttää ennen kaikkea puuenergian lisäämistä sekä myös tuulivoiman rakentamista. Hallitus esitteli pari vuotta sitten puun osuudeksi uusiutuvasta energiasta 55 prosenttia ja tuulivoiman osuudeksi 15 prosenttia. Muina uusiutuvan energian lähteinä mainitaan muun muassa lämpöpumput.

    Tavoitteen saavuttaminen on vaikeutunut, koska metsäteollisuus on supistanut tuotantoaan Suomessa huomattavasti, ja sen seurauksena sivutuotteena syntynyt puulla tuotettu energia on myös vähentynyt. EU:n komission päätös kieltää pienpuun korjuutuki ainakin hidastaa puun energiakäyttöä samoin kuin nykyisen hallituksen päätös leikata metsäenergialle suunnattavia tukia.

    Huolimatta siitä, että tuulienergia on nykyisen hallituksen erityisessä suosiossa, ei tuulivoimankaan rakentaminen ole sujunut suunnitelmien mukaan. Yksi syy rakentamisen hitauteen on suunniteltujen voimaloiden lähellä asuvien ihmisten vastustus. Tuulivoimaa kyllä kannatetaan, mutta kukaan ei tunnu haluavan tuulivoimaloita omalle ”takapihalleen”.

    Ongelmista huolimatta uusiutuva energia tarjoaa paljon mahdollisuuksia nimenomaan maaseudulla. Metsäenergian tuotannosta ja siihen liittyvästä energiayrittäjyydestä maaseudulla on jo paljon kokemuksia. Monet pienet ja keskisuuret lämpövoimalat hoidetaan yrittäjävoimin. Lähiruuan lisäksi maaseudulla tuotetaan myös lähienergiaa.

    Vaikka tuulivoima ei ratkaise uusiutuvan energian tuotantotavoitetta, on se yksi osa energiapalettia.

    Suomessa oli viime vuoden lopussa 130 tuulivoimalaa ja niillä tuotettiin vajaa puoli prosenttia Suomen vuotuisesta sähkönkulutuksesta. Euroopassa tuulivoiman osuus on noin viisi prosenttia. Tavoitteena on rakentaa Suomeen jopa tuhat tuulivoimalaa.

    Tuulivoimalat tarvitsevat paljon tilaa. Vaikka niiden rakentaminen on järkevintä rannikolle, löytyy myös sisämaasta sopivia rakennuspaikkoja. Tuulivoiman tuotantoon sopivista maista onkin nyt kysyntää.

    Tuulivoimaloiden rakentaminen yksityisille maille edellyttää, että maan omistaja ja energian tuottaja pääsevät sopimukseen maankäytön ehdoista. MTK ja SLC ovatkin tehneet valmiin sopimusmallin vuokrasopimuksia varten.

    Maan vuokraamisen sijaan maanomistaja tuulivoimalan voi rakentaa itse tai yhdessä esimerkiksi osuuskuntana. Sähköä voi tuottaa oman kulutuksen lisäksi myös myyntiin.

    Tuulivoimala on suhteellisen kallis investointi, mutta valtion maksama syöttötariffi-pohjainen tuki lisää kannattavuutta huomattavasti. Tukea maksetaan kahdentoista vuoden ajan.

    Kuten puuenergian osalta on opittu, valtion tukipolitiikka saattaa olla ailahtelevaa. Yrittäjän pitää kuitenkin toimia niiden edellytysten ja mahdollisuuksien mukaan, mitä poliitikot päättävät.

    Tuulivoiman tuki on nyt niin suuri, että sen rakentamista kannattaa ainakin tuulisimmilla alueilla selvittää. Sähkön kysyntä ei tulevaisuudessa ainakaan vähene.