Pompottelua luomulla

Luomu- ja lähiruoka ovat viime vuodet olleet kovassa myötätuulessa. Tämä on hieno asia. Erikoisruokien menestys tietää hyvää aluetalouksille, kotimaan työpaikoille ja ympäristölle.

Tuotannolla on ollut ajoittain vaikeuksia pysyä kysynnän vauhdissa mukana. Luomu- ja lähiruokahyllyt tyhjenevät nopeasti. Kauppiaat ovat kilvan etsineet kumppaneikseen uusia sopimustuottajia ja -yrityksiä.

Erikoistuotannon kannalta myönteistä on ollut kuntien ja kaupunkien kiinnostus luomuun ja oman seudun tuotteisiin. Moni kaupunki on asettanut omat luomutavoitteensa koulu- ja päiväkotiruokiin.

Markkinoille pyritään tuottamaan sitä tavaraa, jolle on kysyntää. Suomalaisessa tuotannossakin on menossa luomu- ja lähiruokabuumi.

Maatiloilla erikoistuotanto vaatii suunnittelua ja investointeja. Jo luomutuotantoon siirtyminen on vuosien prosessi.

Talouden taantuma vaikuttaa kuluttajien ostopäätöksiin. Usein niin, että laatu ja erikoistuotteet tekevät ostoskoreissa tilaa halvalle hinnalle.

Julkisten hankintojen osalta muutokset ovat vaikeampia. Ne koskevat kerralla suuria tuotantomääriä – ja samalla suurta määrää maatiloja ja ruokayrityksiä.

Ikävän yllätyksen näyttää tuottavan muun muassa pääkaupunkimme Helsinki. Sen päätökset luomu- ja lähiruuan lisäämiseksi ovat kaatumassa rahapulaan (HS 5.5.).

Kiinteä luomuosuus kouluruuassa on vaihtunut ”luomu- ja lähiruokaviikkoon” kerran lukuvuodessa. Päiväkotien tavoite 50 prosentin luomuosuudesta on juminut 14 prosenttiin.

Nämä ovat ikäviä uutisia luomuruuan tuottajille – semminkin kun hankintapäätöksiä Helsingissä tekevät samat vihreät, jotka muutoin esiintyvät luomun puolestapuhujina.

Luomu- ja lähiruuan markkinanäkymät ovat lupaavat, mutta pompottelua ne kestävät huonosti.