Vaalikamppailu alkoi, tekojakin tarvitaan

Viimeistään viime viikko teki selväksi, ettei pääministeri Alexander Stubbin (kok.) pätkähallitukselta tarvitse odottaa enää suuria tekoja. Hallitus risti itsensä kesällä toteuttajahallitukseksi, mutta syksy näyttää tekevän siitä pikemminkin vaalikampanjahallituksen.

Syy ei ole varsinaisesti pääministeri Stubbin. Hallituksessa kipuilee pahasti toinen päähallituspuolue SDP, jonka puheenjohtaja Antti Rinne ei hallituksen perinteisistä pelisäännöistä juuri välitä.

Rinne on rymistellyt omilla ratkaisuillaan ohi muun hallituksen muun muassa eläke-, lapsilisä- ja lapsivähennyskysymyksissä. Ydinvoimalupien jatkokäsittelyssä Rinne äänestytti hallitusta vastuuministeri Jan Vapaavuoren (kok.) esitystä vastaan.

Rinne hävisi äänestyksen selvästi, muttei selvästikään tyytynyt häviöönsä. Uusin avaus nähtiin pian vaatimuksena pyörtää eläkeikäisten kalastusmaksua koskevat päätökset.

Päähallituspuolueiden tanssissa astutaan nyt reilusti kumppanin varpaille. Kompasteluun ei olisi varaa, sillä hallituksen tuki eduskunnassa on vain parin äänen varassa.

Käytännössä hallitus on heittänyt hyvästit talouden kannalta välttämättömien ratkaisujen hakemiselle ja aloittanut täysiverisen kisan menestyksestä kevään eduskuntavaaleissa. Puoli vuotta vaalikampanjoille on nykytilanteessa huolestuttavan pitkä aika.

Suomi on ajautumassa yhteen taloushistoriansa vaikeimmista taantumista. Vertailukohtaa voidaan hakea 1980-90-lukujen taitteesta, jolloin maa kaatui ennätyslamaan ja -työttömyyteen.

Kadunmieskin ymmärtää, ettei valtion tulojen ja menojen nykyinen epäsuhta voi jatkua. Tämä kannattaa pitää mielessä myös puolueiden vaalipuheissa ja -lupauksissa. Vaalien jälkeen on jaossa vain poikkeuksellisen raskasta hallitusvastuuta.

Antti Rinteen toiminta tosin viittaa siihen, että demarit ovat jo valintansa tehneet. Kannatuskuopasta pitäisi jotenkin nousta kunnialliseen vaalitulokseen, mutta mahdollinen hallitusvastuu taitaa suorastaan hirvittää puoluetta.

On silti vastuutonta uskotella, ettei velkaantumisen pysäyttämisellä ole tässä taloustilanteessa kiirettä. Velkaa Suomelle toki edelleen myönnetään, mutta ilman selvää näkymää suunnan muutoksesta raja tulee vastaan myös rahoittajilla.

Jos SDP:n tuska näkyy paineina hallituksen sisällä, pääministeri Stubbin mieliharmina on oppositiopuolue keskustan menestys kannatuskyselyissä. Kokoomus on joutunut luopumaan vuosia kestäneestä kärkipaikastaan keskustan hyväksi, ja kannatusero näyttäisi edelleen kasvavan.

Torstaina Stubb hyökkäsi MTV3:n verkkokolumnissaan kovin sanoin keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän kimppuun. Stubb syytti Sipilää ristiriitaisista vaatimuksista – velkaantuminen pitäisi taittaa, mutta samalla oppositiojohtaja vaatii pääministerin mukaan miljardien menolisäyksiä ja haikailee valtiokapitalismin perään.

Sipilän vastaus tuli perjantaina samalla areenalla. Sipilän mukaan Stubb levittää tarkoituksellisesti väärää tietoa keskustan vaatimuksista.

Sanasodan rivien välistä on luettavissa, että puoluejohtajat puhuvat molemmat mahdolliselle tulevalle hallituskumppanille. Ei olisi ihme, vaikka kokoomus ja keskusta joutuisivat purkamaan Suomea uhkaavaa konkurssia 1990-luvun tapaan. Perussuomalaiset pohtivat omaa rooliaan.

Kävi vaaleissa kuinka tahansa, olisi nykyhallituksellakin vielä kosolti tehtävää. Valtion rahankäyttöä ja päätöksiä pitää ohjata tuotannon ja työpaikkojen syntymiseen. Vihreiden lähtö hallituksesta helpottaa tätä tavoitetta, mikä nähdään jo energiapäätöksissä.

Jos ei muuta, hallitus voisi kiirehtiä virkamiehiään. Tälläkin hetkellä miljardien investoinnit seisovat vuosia kestävissä lupaprosesseissa.