Presidentin johtajuus saa kansan tuen

Suomalaisilla on tunnetusti vahva luottamus presidentti-instituutioon. Edustuksellisen roolin sijaan valtaosa suomalaisista haluaa presidentin käyttävän myös todellista poliittista valtaa. Presidentin vallan ydintä on ulkopolitiikka, jota tämä johtaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.

MT:n helmikuun alussa teettämässä kyselytutkimuksessa selvitettiin, tulisiko pääministerin vai presidentin johtaa Suomen ulkopolitiikkaa. Kyselyn mukaan kaksi kolmesta haluaa presidentin johtavan ulkopolitiikkaa jatkossakin. Vain joka viides antaisi tehtävän pääministerin hoidettavaksi (MT 24.2.)

Presidentin asema ulkopolitiikan johtajana saa vahvimman tuen poliittisen kentän oikealta laidalta.

Lähes yhdeksän kymmenestä perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kannattajasta pitää presidenttiä pääministeriä mieluisampana ulkopolitiikan johtajana. Näin ajattelee myös 80 prosenttia keskustan ja kokoomuksen kannattajista.

Poliittisen vasemmiston parissa presidentin asema herättää epäluuloa. Vasemmistoliiton kannattajien enemmistö antaisi ulkopolitiikan pääministerin johdettavaksi.

Vihreissä on lähes yhtä paljon presidentin ja pääministerin kannattajia. SDP:n äänestäjien enemmistö pitäisi ulkopolitiikan johtamisen kuitenkin presidentin toimivallassa.

Tuloksissa näkyy epäilemättä nykyisen presidentin ja pääministerin puoluetausta. Sauli Niinistö on oikeistolaisesti ajatteleville mieluinen hahmo, kun taas Sanna Marin (sd.) sopii paremmin vasemmistolaisille. Puoluekannasta riippumatta presidentin valta saa vahvemman tuen maaseudulla ja ikääntyneiden parissa. Pääministerille ulkopolitiikan johtajuutta siirtäisivät useammin nuoret ja korkeasti koulutetut.

Ulkopolitiikan hoitamisessa on Suomessa pyritty yksimielisyyteen ainakin julkisissa ulostuloissa. Se on myös perustuslain yhteistoimintavelvoitteen henki.

Käytännössä työnjako on sekä Niinistön että Tarja Halosen kausilla lähtenyt siitä, että presidentti hoitaa suhteet Euroopan ulkopuolisiin suurvaltoihin, kun taas pääministeri keskittyy EU-maihin ja lähialueisiin.

Ulkopolitiikan vesilasissa pienistäkin asioista nousee iso keskustelu. Pääministeri Marin vaati tammikuussa Twitter-viestissään venäläisen oppositiopoliitikon Aleksei Navalnyin vapauttamista kertomatta siitä etukäteen presidentille. Myöhemmin hän otti tviitillään kantaa myös uiguurivähemmistön kohteluun Kiinassa.

Kannanotot olivat Suomen ulkopoliittisen linjan mukaisia. Pääministeri viestii osaltaan EU:n yhteisen ulkopolitiikan linjauksista. Tästä huolimatta viestit on tulkittu Marinin yritykseksi laajentaa pääministerin ulkopoliittista roolia. Näkyvän osan Venäjä-suhteiden hoidossa on ottanut myös ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).

Presidentin ja pääministerin työnjako riippuu pitkälti tehtäviä hoitavista henkilöistä ja maailman tilanteesta.

Ennen sotia Suomen ulkopolitiikan käytännön johtaminen oli pitkälti ulkoministerin tai pääministerin vastuulla, vaikka silloinen perustuslaki määritteli sen selkeästi presidentin toimivaltaan. Kekkosen aikaan presidentti taas pyrki käyttämään ulkopolitiikkaa myös sisäpolitiikan ohjailuun.

Presidentti Niinistön rooli on kasvanut Krimin miehityksen jälkeisessä suurvaltasuhteiden kiristymisen ajassa. Suomi on saanut näkyvän roolin erityisesti Venäjän ja Yhdysvaltojen välisen keskustelun avustajana.

Suomen ulkopolitiikan perinteinen vahvuus on ollut laaja kansallinen yksimielisyys, josta kannattaa jatkossakin pitää kiinni. Presidentin johtajuudella on vahva kansan tuki. Samalla pitää välttää turhaa herkkähipiäisyyttä. Ulkopolitiikassa riittää työsarkaa myös eduskunnalle ja pääministerille.

Suomen ulkopolitiikan perinteinen vahvuus on ollut laaja yksimielisyys.