Tunteiden lisäksi tarve teoille

Suomalaisen politiikan superviikonloppu tuotti suuria tunteita. Niitäkin tarvitaan, jotta puolueväen ja suuren suomalaisen politiikasta kiinnostuneen yleisön mielenkiinto raskasta yhteisten asioiden hoitoa kohtaan säilyy.

Silti maan asioiden hoidossa tuskin mikään muuttuu. On kuitenkin selvää, että kokoomuksen uuden puheenjohtajan Petteri Orpon on kädenjälkensä hallituksen työhön painettava.

Orpo astuu valtiovarainministerin tehtävään hyvässä vaiheessa. Maan talous tuntuu kääntyneen vihdoin sellaiseen nousuun, joka tuntuu työllistymisenä ja erityisesti kotimarkkinoiden vilkastumisena. Silti vienti ei metsäteollisuutta lukuun ottamatta vieläkään vedä.

Suomi myös velkaantuu eikä nykyisen julkiseen sektoriin ole rahaa. Orpo kiirehti maltillisena miehenä vakuuttamaan, ettei hallitusohjelman muuttamiseen ole tarvetta. Syksyn budjettiriihi on tuoreelle valtiovarainministerille ensimmäinen todellinen paikka osoittaa oma poliittinen tahtonsa.

Orpon pitäisi pystyä myös profiloitumaan valtiovarainministerinä Alexander Stubbia paremmin. Kun kokoomusväki itsekin ihmettelee, mihin he Stubbin aikana olivatkaan pettyneitä, juuri valtiovarainministerin postin hyödyntäminen lienee pääsyy. Rahakirstun vahtiminen ja suomalaisen sisäpolitiikan arvostaminen eivät ole Stubbille luonnerooli.

Ulkopolitiikassa Stubb olisi ollut omimmillaan. Ja toivottavasti myös tulevaisuudessa on. Hänen lahjakkuuttaan ja kansainvälistä verkostoaan Suomi kaipaa edelleen kipeästi. Olisi koko maan etu, että hänelle löytyisi tältä alueelta merkittäviä tehtäviä.

Maakuntien kannalta Orpo eroaa edeltäjästään selvästi. Orpo on kotoisin Köyliön ja Huittisten rajalta, vauraan Satakunnan ytimestä. Hän onnistui aikanaan maa- ja metsätalousministerinä hyvin ja tuntee esimerkiksi maatalouden ahdingon edeltäjäänsä paremmin. Orpo on myös sanonut ymmärtävänsä maatalouden tarpeet. Budjettiriihessä on ensimmäinen mahdollisuus osoittaa, mitä ymmärrys käytännössä tarkoittaa.

Toinen tunteikas hetki koettiin keskustan puoluekokouksessa, kun pitkäaikainen puoluesihteeri Timo "Pappa" Laaninen luovutti tehtävänsä seuraajalleen. Laaninen on nähnyt politiikassa lähes kaiken mahdollisen. Hän on ollut mukana useissa keskustan nousuissa ja laskuissa. Viimeksi Laaninen on ollut masinoimasa keskustan kenttää lähes mahdottomasta sillasta uuteen nousuun ja pääministeripuolueeksi.

Laaninen tuntee perin juurin keskustan kannatuksen ydinalueet ja ajattelutavan, josta vahvasti maakunnallinen kansanliike voimansa ammentaa. On päivän selvää, että pitkä ura puoluejohdossa vaatii veronsa eikä kukaan jaksa uudistua vuosi vuoden jälkeen, mutta Laanisen urassa on jotakin monumentaalista. Hänen mukanaan keskustan johdosta lähtee väistämättä paljon pois.

Keskustalla on perinteitä vahvoista puoluesihteereistä. Hämeenkyröläinen 29-vuotias Jouni Ovaska saattaa joskus olla sellainen. Tällä hetkellä hän sovittelee jalkoihinsa saappaita, joissa on tuntuvasti kasvunvaraa ja pohtii samalla, miten profiloida puoluettaan kovaa vauhtia muuttuvassa Suomessa. Maakuntien ja erityisesti pääkaupunkiseudun välille syntymässä oleva vastakkainasettelu pitäisi puhaltaa poikki huolimatta siitä, että paljon julkisuutta saavat kaupunkiliberaait sitä nostattavat.

Keskustan selvä haaste on myös maatalouden ahdinko. Puolue on perinteisesti puolustanut suomalaista talonpoikaa. Nyt suomalainen tuottaja tuntee tarvitsevansa tukea enemmän kuin koskaan eikä koe sitä saavansa. Jos maatilojen jatkomahdollisuuksia ei turvata, maakunnat menettävät enemmän kuin nyt ymmärretäänkään. Ne ovat kuitenkin moottori, jolla metsä- ja elintarviketeollisuus menestyvät. Jos ketju katkeaa, haitat näkyvät laajasti maakuntien elämässä aina julkista sektoria myöten.

Ilman viisaita muutoksia suomalainen aluepolitiikka ei kuitenkaan selviä. Erityisen tarpeellista olisi luoda mahdollisuuksia uuden elinkeinotoiminnan syntymiselle eri puolille maata. Esimerkkejä on olemassa ja digitaalinen maailma myös mahdollistaa tuotantoa paikoissa, joissa ihmiset itse haluavat asua.

Tunteiden lisäksi suomalainen politiikka tarvitsee tekoja. Hallituksen henkilövaihdoksista huolimatta pääministeri Juha Sipilän asema on nyt vahvempi kuin vielä pari kuukautta sitten. Kilpailukykysopimuksen synty pelasti hallituksen talouspolitiikan liikkumavaran. Silti on paljon tehtävää. Talouskasvun vauhdittaminen ja velkaantumisen taittaminen ovat päätavoitteita. Jos niissä ei onnistuta, muukin on vaikeaa.