Viljelijöiden ei kannata etsiä vikoja toisistaan ‒ ruokaketjun epäkohdat odottavat edelleen korjaajaa

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) on herätellyt keskustelua aktiivitiloista. Kuva: Jaana Kankaanpää

Pääkirjoitus|Politiikka

12.3.202505:30

Pääkirjoitus

Niklas Holmberg

Puhe niin sanotusta aktiivitilamallista on käynyt vilkkaana talven ajan. Kyseessä ei ole uusi asia, mutta keskustelu sai lisää kierroksia, kun maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) korosti joulukuussa MT Liven lähetyksessä noin 8 500 tilan merkitystä Suomen ruokahuollolle ja antoi ymmärtää, että tulevaisuudessa tukia voitaisiin suunnata näille suurimmille tiloille. Myös hallitusohjelmassa puhutaan tukien kohdentamisesta ruuantuotantoon.

Myöhemmin ministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen täsmensi, ettei tukia keskitetä isoille tiloille. Leikkaus koskisi vain sellaisia nurmialoja, joilta ei korjata satoa eikä saada aikaan erityisiä ympäristöhyötyjä. Käytännössä nyt odotetaan EU:n uutta ohjelmakautta. Nykyinen hallitus tuskin tekee asiassa merkittäviä päätöksiä.

Tuottajien parissa ”hömppäheinä” on kuumentanut tunteita jo pitkään. Osa kokee, että tukia pitäisi karsia sivutoimisilta viljelijöiltä, jotta rahaa jäisi enemmän investoivien tilojen kehittämiseen. MT:n viljelijägallupin mukaan viljelijöiden valtava enemmistö kuitenkin tyrmää tukien keskittämisen suurtiloille (MT 10.3.).

Huomattavaa on, että näin ajattelee myös selvä enemmistö yli sadan hehtaarin tiloja viljelevistä. Enemmistö viljelijöistä torjuu myös Pesosen ehdotuksen tukien poistamisesta niiltä nurmilohkoilta, joilta ei korjata satoa. Kotieläintiloista pieni enemmistö kannattaa tukien poistoa näiltä niin sanotuilta hömppäheinäaloilta. Kyselyn tulokset ovat kokonaisuudessaan kuitenkin selviä ja kenties rauhoittavat asian ympärillä pyörivää keskustelua.

Läpi EU-ajan ympäristökorvausohjelmiin on kuulunut toimenpiteitä, joissa pienellä vaivalla on saanut hyvät hehtaarikohtaiset tuet. Se on ymmärrettävästi nostanut katkeruutta investoivissa tiloissa. Paikallisesti pellon vuokratasot ovat nousseet kohtuuttoman korkeiksi ja tilan laajentaminen on vaikeutunut.

EU:n maatalouspolitiikan idea on vuosikymmeniä ollut tukien irrottaminen tuotannosta. Vuosien varrella siihen on liittynyt kotimaassa keksittyjä tukipolitiikan kukkasia. Nykyisen ohjelmakauden aikana houkuttelevia toimenpiteitä on karsittu ja tukien reaalinen arvo on pudonnut rajusti. Vaihtoehtoiset pellonkäyttötavat eivät ole taloudellisessa mielessä enää yhtä kannattavia kuin takavuosina.

Samalla pitää muistaa, että ei ole olemassa mitään miljardien pottia, joka voitaisiin siirtää ”epäaktiivisilta” tiloilta aktiivitiloille. Jos tukiehtoja muutetaan, muuttuu myös viljelijöiden käyttäytyminen. Nurmialojen tilalle tulee rehuohra-aloja ja niin edelleen. Ikään, ammattiin tai tulotasoon liittyvät tukiperusteet taas olisivat selkeästi syrjiviä.

Tuotannon kasvattamiseen kannustavissa tuissa on myös se perusongelma, että ruokaketjun vahvimmat osapuolet pystyvät painamaan hintoja ja ulosmittaamaan tuet itselleen.

Maatalousyrittäjiä on noin yksi prosentti suomalaisista. Jos näin pieni joukko haluaa saada äänensä kuuluviin, on sen syytä pysyä yhtenäisenä. Viljelijöiden ei kannata etsiä vikoja toisistaan.

Kaikkiin julkisiin menoihin kohdistuu tällä hetkellä valtavat leikkauspaineet. Säästöjä etsitään kohta alkavassa hallituksen kehysriihessä. Viljelijätuet ovat toistaiseksi säästyneet leikkauksilta, mutta se ei ole itsestäänselvyys. Hallituksen tavoitteet suomalaisen ruuan kasvuohjelman ja ruokaviennin edistämisessä yskivät pahasti.

Tuottajan aseman vahvistaminen ruokaketjussa edellyttää elintarvikemarkkinalain viilauksia selvästi jykevämpiä päätöksiä. Hallitukselta on viimein lupa odottaa vaikuttavia toimia.