Politiikka

Savonlinnalainen kokoomuspoliitikko siirtyi Liike Nytiin – "Meille tulee paljon ihmisiä, jotka ovat kyllästyneitä vanhaan poliittiseen systeemiin", puoluejohtaja Harkimo kommentoi

Liike Nytin suoraa demokratiaa muistuttava toimintamalli juontaa juurensa Italiassa tällä hetkellä vallassa olevan Viiden tähden liikkeen toimintatapoihin.
Jarkko Sirkiä
Harry Harkimon mukaan Liike Nyt pyrkii haastamaan vanhat poliittiset puolueet ja niiden toimintatavat. Ajatuksena on konsultoida paikallisia ihmisiä heitä koskevista asioista, keskustella niistä ja lopuksi äänestää yhteisistä kannoista.

Kokoomuksesta eronnut Itä-Savon sairaanhoitopiirin Sosterin kuntayhtymä­johtaja Panu Peitsaro siirtyy Liike Nytin riveihin.

Kokoomuksen varakansanedustajana Kaakkois-Suomen vaalipiiristä oleva Peitsari kertoo sanomalehti Itä-Savossa, että aikoo olla myös kuntavaaleissa Savonlinnassa ehdolla.

Hän sai viime eduskuntavaaleissa yli 2 500 ääntä.

Peitsaro erosi kokoomuksen lisäksi myös kuntayhtymä­johtajan paikalta loppiaisena.

Sosteri ja Savonlinna ovat käyneet pitkää taistelua oman keskussairaalansa puolesta. Peitsaro on ollut väännössä aktiivinen.

Savonlinna olisi halunnut sairaalansa suojelemiseksi siirtyä yhdessä muutamien muiden alueen kuntien kanssa osaksi Pohjois-Savon maakuntaa, mutta hallitus esti aikeet tulevassa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa.

Savonlinna joutuu jäämään Etelä-Savon maakuntaan. Etelä-Savossa on jo yksi keskussairaala Mikkelissä, joten on epätodennäköistä, että nykyisen tasoisen sairaalan säilyminen Savonlinnassa lienee epätodennäköistä.

Liike Nytin puheenjohtajan, kansanedustaja Harry "Hjallis" Harkimon mukaan puoluetoimintaan hakeutuu mukaan paljon ihmisiä erilaisilla taustoilla.

"Nämä muista puolueista siirtyvät saavat eniten näkyvyyttä, mutta suurin osa meille tulevista on kokonaan politiikan ulkopuolelta. Ihmiset ovat kyllästyneitä siihen vanhaan poliittiseen systeemiin ja haluavat, että heiltä kysytään kun asioista päätetään", Harkimo summaa.

Harkimo kertoo, että Liike Nytillä on käytössään appi sekä nettiparlamenttisovellus, joiden kautta paikalliset ihmiset saavat puolueen paikallisyhdistyksen kautta tietoa ajankohtaisista merkittävistä hankkeista.

"Nyt-liikkeen paikalliset toimijat käyttävät harkintaansa siinä, mitkä kysymykset ovat niin merkittäviä, että niitä esitellään ihmisille. Ensin asioihin tutustutaan, sitten niistä keskustellaan ja lopuksi yhdessä äänestetään", Harkimo kertaa.

Liike Nytin suoraa demokratiaa muistuttava toimintamalli juontaa juurensa Italiassa tällä hetkellä vallassa olevan Viiden tähden liikkeen toimintatapoihin, Harkimo mainitsee.

"Kuntavaaliehdokkaita kevään kuntavaaleihin Liike Nytillä on ympäri Suomen," puoluesihteeri Juhani Klemetti kertoo.

"Paikallisyhdistyksiähän meillä on 20 eri puolilla maata", Klemetti kertoo.

Liike Nytillä on paikallisyhdistys kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa sekä muutamilla pienemmillä paikkakunnilla.

Lue lisää

Orpo tuomitsee eripuran kylvämisen oman profiilin nostamiseksi – poliittisen historian professorin mukaan kokoomuksen perinteinen jakolinja näyttäytyy aiempaa vakavampana

Uutissuomalainen: Kokoomuksen pormestariehdokas voi tulla Helsingin ulkopuoleltakin – valtuustoryhmän puheenjohtaja nostaa esiin esimerkiksi Elina Lepomäen

Kokoomus on pudonnut vihreiden taakse Helsingissä, Helsingin Uutiset kertoo gallupissaan

Kirsi Piha vetoaa eettisesti kestämättömään tilanteeseen ja luopuu kokoomuksen pormestariehdokkuudesta Helsingissä