Maalla aika harva asia muuttui – keväällä oma piha houkuttaa joka tapauksessa enemmän kuin kuppilat - Kolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Maalla aika harva asia muuttui – keväällä oma piha houkuttaa joka tapauksessa enemmän kuin kuppilat

Onko kenelläkään mitään relevanttia tietoa siitä, miten paljon noilla kotona olevilla lapsilla saa nyt teettää kotitöitä, pihatöitä, tallitöitä, navettatöitä tai peltotöitä?

No niin, täällä ollaan raja-aitojen ulkopuolella! Suomen ydintä eli pääkaupunkiseutua ei voi eikä oikein nyt haluakaan lähestyä ja on aika tarkastella tätä tilannetta hieman humoristisin keinoin.

Olette varmasti törmänneet näppärien, pääosin Uusimaan ulkopuolella asuvien kommentteihin siitä, kuinka tämä nyt jakaa Suomen lopullisesti kahtia, mihin en itse Kymenlaaksossa asuvana ja pääosin Uudellamaalla työni tekevänä mukamaalaisena usko.

Ottamatta kantaa itse eristyksen ikävään aiheuttajaan eli koronaviruksen uhkiin ja siihen, kuinka sitä tulisi torjua, olen sitä mieltä että tämän poikkeustilan aikana me voimme oppia, tai ainakin tajuta jotain itsestämme.

Faktahan on se, että täällä maalla aika harva asia muuttui. Jokainen kykkii, haravoi ja polttaa lehtikasansa omilla pihoillaan, kaupassa tervehditään mutisten hyllyjen välissä ja jos on jotain oikeaa asiaa, soitetaan tai laitetaan tekstiviesti.

Näin keväällä kaikilla meillä kun on muutakin tekemistä kun seurustella joutavia kuppiloissa. Lähikontaktien välttäminen on yhtä kuin jatketaan samaan malliin, täällä aiemminkaan olla liikoja lähennelty. Epäluuloa ja naapurivihaa osaavat kokea kaikki. Nyt siihen on hyvä ja oikeutettu syy, jonka voi katsoa suorastaan velvollisuudeksi.

Nyt saa kieltää naapurin lapsia tulemasta kylään, ainakaan sisälle. Virpojille tarkoitetut suklaat kannattaa edelleen ostaa, ”varmuuden vuoksi” syödä hyvällä omallatunnolla itse.

Myöskään kenenkään sukulaisen saatikka puolitutun juhliin ei tarvitse mennä hikoilemaan ja juomaan vääränmerkkistä kahvia. Ihan rauhassa kotona saa olla ilman, että kukaan kysyy miksi.

Onko kenelläkään mitään relevanttia tietoa siitä, miten paljon noilla kotona olevilla lapsilla saa nyt teettää kotitöitä, pihatöitä, tallitöitä, navettatöitä tai peltotöitä? Kun tässä muutenkin mennään niin hurjasti ajassa (ja kehityksessä) taaksepäin?

Jos kerran terveydenhuollossa alan vanhuksetkin ovat kohta takaisin töissä, niin josko lapset vähentäisivät niitä virtuaaliläksyjään ja aloittaisivat täällä periferiassa maaseudun alojen perusteellisen työharjoittelun?

Kaikki töihin, joiden jalat yltävät polkimille ja traktorin rattiin. Näin ne varmuusvarastot täytetään uudelleen. Kaikkeen me pystymme venymään, kun etelän mökkiläisetkään eivät pääse meitä tänne auttamaan.

No ei kai sitten, ehkä parempi antaa lasten vain jatkaa trampoliinilla kinasteluaan. Tottuvat muuten vielä liikaa työntekoon ja vaikeahan niitä olisi enää saada pysymään koulussa, sitten joskus kun heidät sinne saa taas laittaa.

Ja sama meidän aikuisten kanssa. Pidän tätä nyrkkisääntönä ja suosittelen muillekin: jos on terve, ei pidä antaa sohvan kutsua ennen kello seitsemää illalla. Muuten paluu normaaliin arkeen käy liian raskaaksi.

Tehdään niitä juttuja mitä yleensä ei ehdi tehdä, vaikka halua olisi. Kitketään se perhanan kukkapenkki, korjataan aidanpätkä ja siirretään ne rojut, mitkä jäivät siihen vuosia sitten.

Katsotaan myös toisiamme silmiin ja puhutaan nätisti. Lämmitetään sauna joka ilta. Muistetaan huumori.

Tiesulut olivat yhtäkkiä totta. Meistä varmasti kukaan ei olisi uskonut tällaista aikaa näkevänsä, nyt se on täällä. Päivä kerrallaan, parasta toivoen ja uutta kasvukautta odottaen, toivotan teille voimia tähän kummalliseen kevääseen!

Lue lisää

Sen olemuksesta tulee mieleen yhtä aikaa taisteleva metso, Jurassic Parkin sinne tänne juokseva lintulisko ja elämäänsä kyllästynyt yläasteen opettaja – Mooses-kalkkuna hämmästyttää, hurmaa ja huvittaa

Kuka menee ensimmäisenä? – onko laumasielujen elämä turvallisempaa?

Kuuntele kolumni Olga Temosen lukemana: Maalaisen roolissa

Elokuva-arvio: Vakava onnettomuus oli päättää Jaana Kivimäen ratsastusuran – Aika jonka sain -elokuva kertoo koskettavan tarinan paluusta hevosurheilun kärkipaikoille