Kohti ekologisempaa ruuantuotantoa - Kolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Kohti ekologisempaa ruuantuotantoa

Maapallon väkiluvun arvellaan kasvavan vielä kolmella miljardilla ennen kuin kasvu tasaantuu. Samanaikaisesti pahentuvat monet ympäristöongelmat: vesivarat vähenevät, viljelymaata tuhoutuu eroosion, suolaantumisen ja rakentamisen vuoksi, merenpinta kohoaa ja peittää alavia rannikkoseutuja, ilmasto muuttuu arvaamattomammaksi ja monin paikoin kuivemmaksi.

Millä silloin ruokitaan 10 miljardia ihmistä niin ettei maapallon kestokyky tuhoudu?

Ruuantuotannon pitäisi olla sellaista, että se kuluttaa mahdollisimman vähän luonnonvaroja. Mitä pienempi on maa-alan ja ulkopuolisten tuotantopanosten tarve, sitä ekologisempi on tuotekin.

Kierrätys on olennainen osa ekologista tuotantoa. Se ei saa myöskään uhata luonnon monimuotoisuutta.

Luomutuotanto on tässä suhteessa yliarvostettu ja säännösten jäykkyys tekee siitä osin jopa epäekologista. Monet asiat luomussa ovat ihan järkeviä kuten vuoroviljely ja torjunta-aineiden välttely. Niin kauan kun luomuviljelyssä ei lannoitteina voida käyttää asumisen ja teollisuuden jätteitä, luomu ei ole ekologisesti kestävää.

Luomuviljelyn hehtaarisatoja laskettaessa on otettava huomioon myös välivuodet, kun pelto on kesantona tai siinä kasvatetaan jotakin maahan kynnettävää viherlannoituskasvia. Jos pellosta saadaan joka toinen vuosi sato ja joka toinen vuosi pelto lepää, todellinen hehtaarisato onkin vain puolet pienempi.

Jos sama määrä ruokaa tuotetaan normaaliviljelyssä pienemmällä alalla kuin luomussa, se tarkoittaa, että luonnontilaan voidaan jättää enemmän maata.

Biodynaaminen viljely on perusteiltaan täyttä huuhaata kuukalentereineen ja mystisine kasvien elinvoimaa lisäävine preparaatteineen. Sieltä lienee kuitenkin omaksuttu luomuviljelyynkin ajatus, että siemenenkin täytyisi olla luomua!

Onneksi kestäviä viljelymenetelmiä etsitään ja kehitellään muuallakin kuin sääntöviidakon jähmettämässä luomussa.

Monimuotoisuuden kannalta lähes kaikki peltoviljely on epäekologista. Jo suurten yhtenäisten peltoalueiden jakaminen lohkoihin puu- tai pensariveillä lisäisi luonnon monimuotoisuutta ja loisi elintilaa pölyttäjillekin.

Tehokkainta ruuantuotantoa on puutarhanomainen viljely, jossa viljellään rinnan useita eri kasvilajeja ja johon liittyy myös eläinten pito.

Monet ekologisesti kestävät viljelymenetelmät tarvitsevat paljon enemmän työvoimaa kuin yksioikoinen peltoviljely, mutta sehän on vain hyvä: mitä enemmän ruuantuotanto työllistää ihmisiä, sitä harvemman tarvitsee elättää itseään tuottamalla, kuljettamalla ja myymällä tarpeettomia tavaroita.

Tropiikissa puiden ja ravintokasvien yhteisviljelystä on monenlaisia sovelluksia. Ennen eurooppalaisten tuloa Amazonin alueella eli miljoonia ihmisiä, jotka saivat pääosan elannostaan maata viljelemällä. He kasvattivat yli sataa puulajia, joiden hedelmiä käytettiin ravinnoksi. Lisäravinnoksi tuotettiin maissia, papuja ja kurpitsoita pienillä peltolaikuilla.

Amazon elätti yhtä aikaa suuren ihmisjoukon ja säilytti silti monimuotoisen lajistonsa.

Typpilannoitteiden ylenpalttinen käyttö saastuttaa ja maapallon fosforivarat käyvät vähiin. Teollisten lannoitteiden totaalinen kieltäminen on kuitenkin tyhmyyttä.

Kasvit ottavat ravinteensa ioneina, ja kasvin kannalta on samantekevää, onko kaliumioni peräisin karjanlannasta, tuhkasta vai lannoitetehtaan säkistä. Vesiviljelyssä teollisesti tuotetut lannoitteet ovat usein ainoa mahdollisuus.

Vesiviljely, jossa veden kierto on suljettu ja veteen lisätään ravinteita tarpeen mukaan, on varsin ekologista sekä tilankäytön että ympäristön kannalta – mutta luomuahan se ei nykysäännöksillä ole!

Kirjoittaja on luontokirjailija Savitaipaleelta.

Tehokkainta ruuantuotantoa on puutarhanomainen viljely.

Lue lisää

Maailma koronan jälkeen

Ruoka- turvaa pitää kehittää

Suomi rikkoo etämyyntikiellolla EU-oikeutta

Stoppi väkivallalle