Tunkua oikealle

Puoluejohtajien puheet harvoin muuttavat merkittävästi Suomen poliittisia asetelmia. Tiukatkaan vaatimukset eivät usein ole suuria yllätyksiä tai liikuta puoluetta perinteisellä vasemmisto-oikeisto -akselilla. Muutokset poliittisella pelikentällä johtuvat usein ulkoisista tekijöistä, kuten vaikkapa koronasta tai finanssikriisistä. Viime lauantaina kuultiin kuitenkin puhe, joka muuttaa suomalaisen politiikan asetelmia.

Vaatimuksia budjettileikkauksiin ja palkansaajan aseman heikennysesityksiä voidaan perinteisesti pitää oikeistolaisina linjauksina. Niiden kautta on usein hahmotettu suomalaisen politiikan pelikenttää ja puolueiden arvoja. Suomessa on lähihistoriassa totuttu kuitenkin siihen, että pelikentällä pyritään kohti keskiviivaa, kohti yhteistä nimittäjää. Viime aikoina on ollut toisin: pyrkimys on pikemminkin kohti laitoja.

Jo aiemmin Kokoomus ja Kristillisdemokraatit vaativat ensi vuodelle lähes miljardin euron leikkauksia suhteessa hallituksen päätöksiin. Linjausta voi sanalla sanoen pitää kovana tilanteessa, jossa Suomi on toipumassa historiallisen pahasta kriisistä. Nämä budjettileikkaukset osuisivat väkisinkin suomalaisten hyvinvointipalveluihin ja etuuksiin.

Viikonvaihteessa työmarkkinat ja palkansaajan asema nousivat keskusteluun, kun perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho linjasi puolueensa puoluevaltuuston kokouksessa selkeäsanaisesti, että ”työllisyysastetta ei saada korjatuksi niin kauan, kun ay-liike vastustaa työttömyysturvan ja irtisanomissuojan heikennyksiä, paikallisen sopimisen lisäämistä, työehtosopimusten yleissitovuuden purkamista ja lakko-oikeuden rajoittamista.”

Mitä Halla-ahon toive käytännössä tarkoittaisi? Irtisanomissuojaa ja ennestään tuloja menettäneiden työttömien ja uusien irtisanottujen turvaa heikennettäisiin. Työehtosopimusten yleissitovuuden romuttaminen veisi palkansaajan perusturvan ja laittaisi työntekijät neuvottelemaan sairasajan palkasta ja muista ehdoista henkilökohtaisesti työnantajan kanssa. Tämä romuttaisi työelämän minimiturvan ja tarkoittaisi sitä, että jo ennestään heikommassa asemassa olevat matalapalkka-alojen ahkerat suomalaiset työntekijät kantaisivat raskaimmat seuraukset.

Matalapalkka-alojen työntekijöiden ahdinko ja riippuvuus sosiaalituista kasvaisi yleissitovuuden purkamisen ja neuvotteluaseman heikentymisen myötä. Yhä useampi suomalainen isä ja äiti joutuisi työpäivän jälkeen käymään Kelan tiskillä, jotta perheen rahat riittäisivät vuokraan ja ruokaan. Luottamus toimeentuloon vähentyisi ja se loisi yhteiskuntaan paljon epäoikeudenmukaisuutta ja eriarvoisuutta.

Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon puheenvuoro onkin Suomen oloissa poikkeuksellinen linjanveto palkansaajan asemasta ja turvasta. Vastaavanlaisia puheenvuoroja Björn Wahlroosia lukuun ottamatta harvoin kuulee edes elinkeinoelämän piiristä. Näyttää selvältä, että Halla-aho on siirtänyt perussuomalaiset oikealle ohi kokoomuksen.

Halla-ahon tavoitteena näyttää olevan se, että kova oikeisto löytäisi toisensa. Pyrky hallitusvastuuseen on kasvanut ja perussuomalaiset on ryhtynyt jo nyt valitsemaan itselleen hallituskumppaneita. Nähtäväksi jää, miten eri puolueet ja yhteiskunnan eri tahot tähän uuteen asetelmaan vastaavat. Kuten olemme puheenjohtaja Orpon suulla kuulleet, Kokoomus tähän koalitioon on valmis lähtemään jo nyt. Yksi asia on varma: työmarkkinoihin ja palkansaajien turvaan liittyvät kysymykset tekevät jälleen paluun yhteiskunnallisen keskustelun ytimeen.

Kirjoittaja on kansanedustaja ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

Halla-ahon tavoitteena näyttää olevan se, että kova oikeisto löytäisi toisensa.