Kolumni

Tuskallinen juopa

Alkuviikon metelisoppa sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) lausunnosta on monin tavoin surullinen. Ohisalohan sanoi, että ”maatalous on sellainen sektori, josta päästöjä ei oikein ole vielä pystytty kunnolla vähentämään viime vuosina”.

Lausunnosta noussut kohu kertoo paljon asioiden nykytilasta. Eikä ainoastaan Suomessa, vaan maailmalla laajemmin. Kärjekkäät kannanotot ilmastomuutoksen ympärillä leviävät kuin Kalifornian pensaspalot tai ehkä osuvammin kuin Kalajoen metsäpalo.

Surullista on ensinnäkin se, että maatalouden harjoittamista ja sen edellytyksiä sekä vaatimuksia Suomessa tunnetaan hallitustasoa myöten kehnosti. On helppoa osoittaa juuri maataloutta syyttävällä sormella, jos kosketuspinta siihen rajoittuu helsinkiläisen ruokakaupan hyllyltä poimitun rypsiöljypullon liukkaaseen pintaan.

Vielä surullisempaa on, kun lähes samaan hengenvetoon yllytään esittämään Suomelle vielä nykyistä tiukempia päästötavoitteita. Jälkimmäisestä tekee surullista se, etteivät vaatimukset ja realismi kohtaa lainkaan. Jos maatalous ei ole tehnyt ilmastotalkoissa tarpeeksi, lisätään vaatimuksia – kyllä se siitä!

Vielä surullisemmaksi tämänkin kohun tekee se, että vahinko aiheuttaa lisää vahinkoa. Ohisalon onneton lausunto vain kärjistää niitä tuntoja, joita monin paikoin Suomea jo ennestään tunnetaan.

”Helsinkiläiset viherpiiparit” lienee sanankäänteistä kilteimpiä, mutta niitä yltyviä kirosanoja ja suoranaista vihaa ei voi tähän tekstiin painaa. On selvää, että syvenevä juopa Suomen eri osissa ja suomalaisten kesken ei voi olla hyvä asia. Pahimmillaan sillä on ajan mittaan seurauksia, jotka ovat erittäin vahingollisia Suomelle.

Vihreys on ilmiö, joka on kasvussa, ei suinkaan vähenemässä. Politiikassa tämä tarkoittaa sitä, että vihreistä ei päästä eroon meidän aikanamme, vaikka todella moni suomalainen niin toivookin.

Uskon, että synkät tunnot vihreiden suhteen Suomen rintamailla eivät juonna juuriaan lainkaan itse asiaan – siis luonnosta ja ilmastosta huolehtimiseen.

Kyse on tavasta, jolla vihreiden koetaan suhtautuvan suurien kaupunkien ulkopuolella eläviin suomalaisiin. Kokemus kertoo ylimielisyydestä ja ymmärtämättömyydestä. Tämä on se tuskallinen juopa.

Jos puolue haluaa kasvaa suuremmaksi, sen kannattaisi kiinnittää tähän kokemukseen vakavaa huomiota. Mutta mitäpä minä heitä neuvomaan.

Maaseudulla elinkeinot nivoutuvat erittäin tiiviisti yhteen. Surullista, kun tätäkään ei oikein tunnuta ymmärtävän. Kyse on laajasta kokonaisuudesta, suorastaan organismista. Kun heitetään kivi maatalouden suuntaan, se osuu enemmän tai vähemmän lähes kaikkiin seutukunnassa eläviin ihmisiin.

Maanviljelijä ja hänen toimensa ovat tiukassa kytköksessä lähiympäristön lukemattomiin muihin toimijoihin. Lisäksi pitää ymmärtää, että kaikkia noita kytköksiä yhdistää yksi asia: talous.

Jos Suomelle halutaan hyvä tulevaisuus, täytyy tässä kuvattu juopa kuroa umpeen. Se ei tapahdu maaseutuelinkeinojen harjoittajia syyllistämällä. Se ei tapahdu esittämällä lisää vaatimuksia, ainakaan ilman, että samalla kerrotaan selkeästi ja konkreettisesti, miten tavoitteisiin päästään ilman, että tavallisten ihmisten täytyy maksaa hinta omasta elämästään.

Myös suhteellisuuden taju auttaisi. Kalajoen metsäpalo oli toki ikävä asia, mutta vuonna 1933 Kihniön metsäpalossa meni metsää 20-kertainen määrä Kalajokeen verrattuna. Mutta se olikin ennen järkevää ja tehokasta metsänhoitoa. Ja ennen vihreitä.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (kok.).

Maaseudulla elinkeinot nivoutuvat erittäin tiiviisti yhteen.

Lue lisää

Hitauden hinta

Vakaus ja muutos

Kapulakieltä metsästä

Kestävän rahoituksen kestämätön lopputulos