Kolumni

Luonnonsuojelusta on tullut uskonto

Minä uskon elämän itsenäiseen, omaehtoiseen syntymiseen, lajien kehittymiseen ja evoluutioon, luonnon ykseyteen, ekosysteemiin, biodiversiteettiin ja uhanalaiskomitean mietintöön ja vielä minä uskon Greenpeacen tiedotteisiin, metsien jatkuvaan kasvatukseen, sukupuuttoon ja liito-oravalaskentoihin, sekä biologien paremmuuden, metsäntutkijoiden epäluotettavuuden, metsätalouden ja kaiken talouselämän ja politiikan pahuuden, jolta luonnonsuojelu ja ekoelämä meidät pelastaa.

Kirjoitin tämän Biologin uskontunnustuksen johdannoksi esitelmääni melkein 18 vuotta sitten. Sen piti olla parodiaa, mutta tuntuu kuin se olisi muuttunut todeksi.

Jo tuolloin oli merkkejä siitä, että tavoite – jonkin lajin osoittaminen uhanalaiseksi – ohjasi tutkimusta ja selvityksiä. Otanta ja tutkimussuunnitelma olivat sellaisia, että tulos oli odotettu. Läpi käytiin vain vanhastaan tunnetut esiintymät, mutta uusia ei etsitty.

Kun näin toimitaan, saadaan toivottu tulos: laji vähenee, kun osa vanhoista reviireistä aina tyhjenee. Jos liito-orava olisi niukentunut sitä tahtia kuin vuosikymmenten mittaan on toistuvasti esitetty, ei liito-oravan vuoksi enää tarvitsisi tehdä mutkia rataan tai hylätä lähiön laajentamissuunnitelmia.

Pitäisi muistaa, että biologia ja ekologia ovat tieteitä, eivät aatteita. Mutta kumpaa on luonnonsuojelututkimus?

Uhanalaisuus on viranomaispäätös, ei tutkimustulos. Jos jonkun lajin ekologinen tutkimus päätyy toteamukseen, että laji on uhanalainen, tutkija on lipsunut tontiltaan ja samalla kyseenalaistaa tutkimuksensa luetettavuuden.

Mistä ovat niin monien tutkijoiden asenteet peräisin? Yliopisto-opetuksesta vai järjestötoiminnasta? Järjestöissä saa tietenkin vapaasti jakaa omia mielipiteitään, mutta yliopisto-opetuksen pitäisi olla objektiivista, pohjautua vain tosiasioihin.

Kukin saa sitten tutkimusten pohjalta muodostaa itse mielipiteensä niin metsänkäsittelystä kuin muistakin asioista.

Jaan huolen lajikadosta ja ilmastonmuutoksesta äänekkäiden luonnonsuojelijoiden kanssa, mutta olen osaksi eri mieltä siitä, miten ongelmia pitäisi ratkoa.

Metsien rauhoittaminen Suomessa ei pelasta lähivuosikymmeninä ainuttakaan lajia sukupuutolta. Pidän metsien järkevää käyttöä ilmastonmuutoksen torjunnassakin parempana keinona kuin rauhoittamista.

Kummassakin ongelmassa perimmäisinä syinä ovat väestönkasvu ja länsimainen pröystäilevä kulutus. Lajituhot tapahtuvat tropiikissa ja suojelutoimet pitäisi suunnata sinne, vaikka se poliittisista syistä onkin perin vaikeata.

Luonnonsuojelusta on tullut uskonto, joka ohjaa tunnustajiensa toimintaa ohi järjen. Se on kuin idänpolitiikka Kekkosen kaudella: sitä ei saa arvostella. Leimautuminen luonnonsuojelun viholliseksi uhkaa etenemistä niin politiikassa kuin virkaurallakin.

Samalla luonnonsuojelu on osa politiikkaa – ja hyvä niin, sillä luonto tarvitsee puolustajansa. Käytännössä suojelumyönteisyys näkyy vain rahanjaossa. Mihin tahansa hankkeeseen, jota perustellessaan muistaa mainita taikasanat uhanalaisuus, luonnon monimuotoisuus ja ilmaston lämpeneminen, saa rahat, oli itse hanke sitten luonnon kannalta miten merkityksetön hyvänsä.

Todellista hyötyä luonnolle olisi kulutuksen vähentämisestä, mutta talouskasvuun eivät edes vihreät tohdi kajota.

Uskontoon liittyvät yleisesti tosikkomaisuus ja vankka käsitys siitä, että minä olen oikeassa, toiset väärässä. Tässäkin suhteessa luonnonsuojelu on uskonnon kaltaista. Missä on huumori?

Toki muistan Seppo Leinosen, joka erinomaisin piirroksin puolustaa metsän pienimpiä, mutta syyttävä sormi osoittaa jämäkästi aina samaan suuntaan. Tieteestäkin tehdään pilaa muttei luonnonsuojelusta!

Kirjoittaja on luontokirjailija Savitaipaleelta.

Tieteestäkin tehdään pilaa muttei luonnonsuojelusta!

Lue lisää

Kasvavasta susikannasta nousi keskustelu Saksassa – metsästäjät vaativat nykyistä alempaa suojelutasoa, luontoväki loppua salakaadoille

Aarre: Anneli Jussila on hankkinut vanhoja metsiä suojeltaviksi jo yli 20 vuotta – ”Alkuun tarkoitus oli suojella Pentin säästöillä vain yksi metsä”

Aarre: Pariskunta päätti ennallistaa metsäpalstaansa kuuluvan suon – ojien patoamisen seurauksena suo alkoi muuttaa muotoaan heti seuraavana kesänä

Luonnonmetsien säilyttäminen on yhteinen tehtävä