Uskon vai tiedon varassa?
10.1.202201:00
”Minä uskon elämän itsenäiseen, omaehtoiseen syntymiseen, lajien kehittymiseen ja evoluutioon, luonnon ykseyteen, ekosysteemiin, biodiversiteettiin ja uhanalaiskomitean mietintöön.
Ja vielä minä uskon Greenpeacen tiedotteisiin, metsien jatkuvaan kasvatukseen, sukupuuttoon ja liito-oravalaskentoihin, sekä biologien paremmuuden, metsäntutkijoiden epäluotettavuuden, metsätalouden ja kaiken talouselämän ja politiikan pahuuden, jolta luonnonsuojelu ja ekoelämä meidät pelastaa.”
Kirjoitin tämän biologin uskontunnustuksen parodioivaksi johdannoksi esitelmääni 18 vuotta sitten marraskuussa 2003. Siitä on tullut todempi kuin osasin pelätäkään. Tuntuu kuin ympäristöalan toimijoilta edellytettäisiin juuri tällaista uskoa.
Esimerkiksi käy vaikkapa EU:n taksonomiapaperiin ujutettu virke, suomennettuna suurin piirtein näin: ”Suomen metsätalouden analysointi osoittaa jatkuvan kasvatuksen olevan paljon tuottavampaa kuin jaksollinen kasvatus sekä hyödyllisempi kaikkien ekosysteemipalvelujen, myös monimuotoisuuden kannalta.”
Samaa uskon lujuutta osoittavat sen perusteluna olevat lähdeviitteet, joissa on yksipuolisesti vain jatkuvaan kasvatuksen tutkijoiden julkaisuja.
Missä tutkimuksissa tämä väite on osoitettu todeksi?
Pitäisi muistaa, että biologia ja ekologia ovat tieteitä, eivät aatteita. Kumpaa on luonnonsuojelututkimus? Valitsemalla tutkimusaihe ja menetelmät ”oikealla” tavalla voidaan saada haluttu tulos. Tuloksissa on suuri ero, onko tutkijan lähtökohtana kysymys ”Uhkaako metsätalous lajin xx olemassaoloa” vai tutkitaanko lajin xx ekologiaa ilman ennakkoasenteita.
Vaikutuksiltaan kammottava esimerkki tosiasioiden vääristelystä on Suomen luontotyyppien uhanalaisuus (Valtioneuvosto 2018). Valitsemalla kriteerit oman uskon edellyttämällä tavalla ja ottamalla vertailukohdaksi 1700-luku eikä esimerkiksi 1900-luvun alku, on saatu jopa Suomen tavallisimmat metsätyypit, kuiva ja tuore kangas, uhanalaisiksi. Kun valtioneuvosto oikein omassa julkaisussaan vakuuttaa, että metsämme ovat kurjassa tilassa, totta kai sitä uskotaan.
Minä kuljeskelen päivittäin aivan erinomaisesti voivissa kangasmetsissä enkä näe niissä mitään tuhon merkkejä. Etelä-Suomen metsät ovat paremmassa kunnossa kuin sata vuotta sitten.
Metsäluonnon kehitystä voisi arvioida myös vertaamalla sadan vuoden takaisia valokuvia nykytilanteeseen. I. K. Inhan, Victor Barsokevitschin, J. J. Sederholmin ja muiden kuvia on voitu paikallistaa.
Nykykuvissa metsä on melkein aina paljon komeampaa kuin sadan vuoden takaisissa kuvissa. Hyvinvoiva, kasvava ja terve metsäkö se on ympäristöviranomaisten kauhistus?
Kyllähän EU ja OECD patistavat Suomea, kun ympäristöministeriö luonnonsuojelujärjestöjen tukemana mustamaalaa Suomen metsätaloutta. Mutta miksi ympäristöministeriö mustaa Suomen metsätaloutta?
Uskon täytyy olla todella vahva, jos pystyy pitämään totena sellaisia opuksia kuin Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Vielä paljon vahvempi se on niillä, jotka ovat sen kirjoittaneet, toista sataa itseään tutkijoina ja luonnontuntijoina pitävää ihmistä!
Uhanalaisuudesta, monimuotoisuudesta ja luontokadosta on tullut samalla lailla värittyneitä sanoja kuin ovat armo, pelastus ja hurskaus toisessa yhteydessä.
Kirjoittaja on luontokirjailija Savitaipaleelta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
