Piru piilee määritelmissä
7.3.202201:00
Viimeisiä luonnonmetsiä vaaditaan suojeltaviksi oikein Euroopan unionin tuella – mutta mitä ovat luonnonmetsät? Löysin viimein Suomessa käytetyn määritelmän:
”Luonnontilaisten tai niiden kaltaisten vanhojen metsien olennaisin tunnusmerkki on niiden nykyisen puuston luonnontilaisuus, jota ilmentävät seuraavat piirteet: puuston satunnainen alueellinen jakautuminen ja vaihteleva- ja jatkuvakorkeuksinen kerroksellisuus. Puut eivät ole riveissä tai tasavälein eivätkä samanpituisia. Kuolleen pystypuuston ja maapuuston suuri määrä, elävän puuston vaihteleva kokorakenne, siellä täällä esiintyvät nykyistä puusukupolvea vanhemmat puut. Jokin näistä piirteistä tulee selvästi olla metsässä havaittavissa, mutta niitä kaikkia ei edellytetä. Metsän vanhuudella tarkoitetaan pääsääntöisesti sitä, että metsän vallitseva puusto on vähintään metsätaloudellisen uudistusiän saavuttanutta.
Kun kohteen ei tarvitse täyttää kaikkia ehtoja, määritelmää voidaan soveltaa tilanteen mukaan. Käytännössä mikä tahansa hakkuukypsyyden saavuttanut metsikkö, jossa on muutama tuulenkaato tai pystyyn kuollut puu, voidaan todeta luonnonmetsäksi!
Sama tulkinnanvaraisuus pitää paikkansa myös lajien uhanalaisuuden määrittelyssä. Ainoat häviämisen tai sukupuuton uhkaa todella mittaava kriteerit ovat populaatiokoon tai elinympäristön hupeneminen; muut ovat tulkinnanvaraisia ja siis viime kädessä mielipiteitä. Vaikka Ruotsissa on käytetty samoja kriteerejä kuin Suomessa, Suomessa on kaksi kertaa enemmän uhanalaisia lintuja ja melkein kolme kertaa enemmän uhanalaisia jäkäliä ja sammalia kuin Ruotsissa.
Sukupuuttoa, joka tarkoittaa lajin viimeisenkin populaation tuhoutumista, käytetään häpeilemättä paikallisen häviämisen synonyyminä. Esimerkiksi tämän vuoden ensimmäisen Luonnonsuojelija -lehden pääkirjoituksessa sanotaan: ”Joka yhdeksäs suomalainen laji on vaarassa kuolla sukupuuttoon.” Siinä on aika paljon putinilaista totuuden muokkausta, sillä vesikko on tietääkseni ainoa suomalainen metsälaji, joka todella on sukupuuton partaalla.
Hyvänä esimerkkinä määritelmien tarkoituksenmukaisesta muokkaamisesta ovat tuoreet kankaat, Suomen yleisin metsätyyppi. Valtakunnan metsien inventointitulosten perusteella järeiden puidenkin määrä on kasvanut sadassa vuodessa nelinkertaiseksi. Niinpä haettiin vertailukohdaksi 1700-luku ja saatiin tuoreet kankaat vaarantuneiksi!
Aikaisemmin laajat valtion hankkeet valmisteltiin komiteoissa, joissa olivat eri osapuolet mukana. Näin asioita pohdittiin monelta taholta. Nyt on tullut tavaksi antaa asioiden valmistelu valituille asiantuntijoille, jolloin väärät mielipiteet eivät häiritse valmistelua. Näin voidaan tehdä määritelmät sellaisiksi, että saavutetaan haluttu lopputulos.
Oma lukunsa on Euroopan Unionin säädösten valmistelu. Ellemme tiedä, mitä ”Closer to Nature”, ”old forest” tai ”primeval forest” tarkoittavat ja hyväksymme silti säädökset, jälkikäteen on turha nikotella. Esimerkiksi käy biodiversiteettiohjelman luonnoksessa oleva virke ”Kaikki metsät on pidettävä hyvässä kunnossa.” Sehän kuulostaa vaarattomalta, mutta mietinnön henki on se, että tämä tarkoittaisi luonnonläheistä metsätaloutta eli jatkuvaa kasvatusta.
Kirjoittaja on luontokirjailija Savitaipaleelta.
- Osaston luetuimmat
